Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Muistokirjoitus | Paavo Tynkkynen

Isä-Paavo oli tarmokas ja aktiivinen, eteenpäin katsova maanviljelijä, joka seurasi yhteiskunnan virtauksia ja otti kantaa niihin vankan kokemuksen ja tietämyksen rintaäänellä.

Isä-Pokelle luontuivat hyvänä seuramiehenä pienet kevennykset ja vitsit sekä kyky eläytyä kuhunkin seuraan ja tilanteeseen luontevasti, mukaan lukien kyky kuunnella ja myötäelää vaikeissakin tilanteissa.

Paavo joutui ottamaan vastuuta hyvin nuorena. Jo 17-vuotiaana olivat tilan työt hänen ja Elvi-äitinsä vastuulla ja 1956 kesällä avioituminen sekä samana syksynä isän kuolema tekivät hänestä isännän.

Työnteon ohella molemmat vanhemmat halusivat pitää omia harrastuksiaan ja ystäväpiiriään. Yli 65 vuotta kestäneellä yhteistyöllä ja ymmärryksellä se onnistuikin: äidillä kuoro ja käsityöt sekä liikunta antoivat iloa, isä Paavo taas kävi urheilukilpailuissa ja harrasti metsästystä ja ammuntaa.

Paavo osallistui seuratoimintaan muun muassa Punkaharjun Urheilijoiden puheenjohtajana ja Hiukkajoen Metsästysseuran toimintaan vähintäänkin aktiivijäsenenä.

Keskustan Hiukkajoen paikallisyhdistyksen puheenjohtajanakin Paavo toimi ja yhdistyksen vuosijuhlaan hän vielä ehti laatia yhdessä Esan ja Veli-Väinön kanssa historiikkia. Myös Savonlinnan Seudun Osuuskunta Tuotteen meijerin ja teurastamon hallinnossa sekä kotieläinjalostustoiminnassa hän oli mukana.

Punkaharjun Osuuspankin hallinnossa hänen talousosaamisensa tuli käyttöön, ja myöhemmin hänen aktiivinen toimintansa Savonlinnan Osakesäästäjien puheenjohtajana ja perustajajäsenenä antoi mielekästä työtä aina aktiiviselle ja virkeälle talousmiehelle. Eläkeliiton Punkaharjun yhdistyksen toimintaankin Paavo joitakin vuosia osallistui.

Elon mainingit korkeina käyvät, niiden kuohuissa kulkee mun tie. En tiedä, mi matkani määrä – ylin riemu vai kuoloko lie?

Nämä sanat ovat Saksan Jääkärit Savonlinnan Seudulla- kirjan kansilehdellä. Jääkäri Otto Tynkkysen poikana Paavo vaali maanpuolustusperintöä toimimalla Suojeluskunta- ja Lotta Svärd - perinneyhdistyksen Savonlinnan yhdistyksen puheenjohtajana 2010-luvulla. Yhteistyössä historioitsija Jukka A. Torvelaisen kanssa syntyi kirja, kunnianosoitus Jääkärikapteeni Otto Tynkkysen ja hänen kohtalotovereidensa muistolle.

Isä oli luonteeltaan jämpti ja tarmokas, ja jaksoi opettaa meille jälkikasvullekin vastuullisuuden, ahkeruuden ja järkevyyden periaatteita. Työntekoon opittiin varhain, heti kun kynnelle kyettiin tehtiin pieniä askareita ja siitä luontevasti voimien ja järjen karttuessa osallistuimme kaikkiin talon töihin vähintäänkin kesäaikaan.

Vanhempien esimerkki liikuntaan ja itsestään huolehtimiseen ovat parhaimpia perintöjä, mikä elämän ohjeeksi olemme saaneet.

Lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset olivat Paavolle tärkeitä. Kuitenkin on sanottava, että Paavo rakasti myös omaa rauhaa, ja lapsenlapset muistavat kyllä, että mummolassa vallitsi tietty orteli desibelien ja hulinan suhteen kun nuoriso milloin oli Naaranlahdessa atimossa eli yökylässä.

Paavo tykkäsi puuhailla monia asioita, omenapuutarha taisi olla hänen viimeisin ja yksi rakkaimmista harrastuksista. Kalastus, marjastus, sienestys, metsästys, metsänraivaus, pihapiirin kunnossa pito, Hessu-koiran ulkoiluttaminen, hiihtoladun auki pitäminen moottorikelkalla talvisin, kalan savustus, mitä vielä muistaisinkaan hänen tärkeistä, kuntoa ylläpitävistä hyötyliikuntaharrastuksistaan. Sisällä hän viihtyi tietokoneen ja television äärellä.

Viljelijänä hän oli ammattitaitoinen ja uudistushenkinen. Pariskuntana he hoitivat tehtävänsä huolellisesti ja taidolla

Onnellista oli, että tilanpito siirtyi Pentti pojalle, jolloin Riitta ja Paavo pääsivät 55-vuotiaina ansaitulle sukupolvenvaihdoseläkkeelle, tosin työntekoa ei tuolloin kielletty vaikka virallinen työura päättyikin.

Isä saikin nauttia aktiivisista eläkepäivistä harrastusten ja ystäväpiirissä vietettyjen hetkien ja retkien parissa 30 vuotta, niistä valtaosan terveenä ja virkeänä.

Paavon menehtyminen tuli meille kaikille melkein shokkina, kukaan ei olisi uskonut, että virkeä ja terhakka mies joutuisi luopumaan elämästä niin äkisti. Kuitenkin päällimmäisenä tunteena surun läpi nousee kiitollisuus kaikesta mitä hänen kanssaan olemme kokeneet, ja siitä esimerkistä mitä hän omalla elämällään ja elämänasenteellaan osoitti.

Kirjoittaja on Paavo Tynkkysen tytär