Avi jakoi avustuksia liikuntapaikoille – Itä-Savon suurimman tuen sai Kerigolf harjoitusalueiden peruskorjaukseen

Koko Etelä-Savoon avustuksia jaettiin neljälle kohteelle yhteensä 284 000 euroa.

Päätökset vuotuisista tuista liikuntapaikkojen rakentamiseen on jälleen tehty. Itä-Suomen aluehallintovirasto tiedotti keskiviikkona, että Etelä-Savoon tukia on myönnetty yhteensä 284 000 euroa.

Jaossa oli kertaluonteisia avustuksia, joilla rakennetaan ja korjataan helposti saavutettavia liikuntapaikkoja, jotka palvelevat kaikkia suomalaisia. Avustusta saavat kohteet ovat tiedotteen mukaan käyttäjilleen maksuttomia. Luonnon virkistyskäyttöavustuksia Etelä-Savoon ei jaettu lainkaan.

Kerigolfille 65 000 euroa

Itä-Savon suurimman avustuksen, 65 000 euroa, sai Kerigolf oy. Hankekuvauksen mukaan rahat käytetään nykyisten lyöntiharjoittelualueiden kunnostukseen ja lähipelin harjoitusalueen sekä puttiviheriön rakentamiseen. Lisäksi kenttäalueen tiestöä kohennetaan.

Savonlinnan kaupunki sai Talvisalon tekonurmikentän peruskorjaukseen 42 000 euron tuen. Vuonna 2010 rakennetun kentän nurmimatto on kulunut kovan kulutuksen vuoksi, ja avustus käytetäänkin alapuolisella joustokerroksella varustettuun uuteen nurmimattoon. Lisäksi kentän pohjaa tasoitetaan ja kenttää jatketaan viidellä metrillä.

Avustusta sai myös Rajupusu Monitoimihalli oy. Yhtiölle myönnetyn 15 000 euron tuen avulla Rantasalmen jäähalliin rakennetaan jääkiekkoliiton vaatimukset täyttävä joustokaukalo.

Etelä-Karjalassa Parikkalan kunta sai avustuksen Kirjolan koulun lähiliikuntapaikan rakentamiseen. Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämä tuki hankkeelle on 220 000 euroa.

Etelä-Savossa avustusta myönnettiin myös Saimaanportin yhtenäiskoulun piharakentamiseen Mikkelissä. Kaupungin saama avustus on suuruudeltaan 162 000 euroa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka