Kuolleisuus oli yli kolme kertaa syntyvyyttä korkeampi. Etelä-Savo keräsi kuitenkin reilu sata uutta asukasta muualta maasta.
Etelä-Savon maakuntaliiton koostama tilasto osoittaa, että kuluneen tammi–huhtikuun aikana maakunnan väkiluku väheni 378 asukkaalla. Vähenemä on 138 asukasta enemmän verrattuna viime vuoden tammi–huhtikuuhun.
Etelä-Savon asukasluvun väheneminen ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana johtuu luonnollisista syistä eli kuolemista. Luonnollinen väestönmuutos vähensi maakunnan asukaslukua peräti 522 asukkaan edestä. Syntyneitä oli 225 ja kuolleita 747. Edellisen vuoden tammi-huhtikuussa luonnollinen väestönmuutos oli Etelä-Savossa -407.
Etelä-Savon ennakkoväkiluku oli huhtikuun lopussa 131 310.
Kuntien välisestä muutosta ja siirtolaisuudesta muodostuva kokonaisnettomuutto oli Etelä-Savossa vuoden 2022 tammi-huhtikuussa yhteensä 114 henkilön verran positiivinen. Tammikuussa muuttoliike oli 104 henkilön verran positiivinen, helmikuussa muuttotappiota tuli hieman (-13), ja maaliskuussa muuttoliike oli taas positiivinen (+23). Huhtikuussa muuttoliike oli 0.
Myös koko viime vuoden yhteenlaskettu muuttoliike oli positiivinen, vaikkakin muutamana yksittäisenä kuukautena tuli muuttotappiota.
Savonlinnan seutukunta on kerännyt muuttovoittoa tammi-huhtikuussa 35 henkilön verran. Kokonaisnettomuutto oli positiivinen suurimmassa osassa kunnista Etelä-Savossa, eniten Mikkelissä (+33), Rantasalmella (+22) ja Pieksämäellä (+21).
Savonlinnaan muutti yhdeksän henkilöä enemmän kuin sieltä pois ja Sulkavalle kolme henkilöä enemmän kuin sieltä pois. Enonkoskella muuttoliike oli yhden henkilön verran plussan puolella.