Lauantaina Savonlinnan seudullakin vietetään suurta lintuharrastuspäivää – Birdlife Suomi järjestää kaksi suosittua tapahtumaa

Lauantaille 7.5. on yhdistetty kaksi suosittua tapahtumaa – Bongaa päivä pihalla sekä Tornien taisto.

Kevään suurta lintuharrastuspäivää vietetään ensi lauantaina 7.5. niin kotipihoilla kuin lintutorneissakin.

Kotipihoissa tai mökeillä havainnoidaan lintuja Birdlife Suomen Bongaa päivä pihalla -tapahtumassa, jonka tarkoituksena on nauttia lähiluonnosta ja viettää mukava lintupäivä kotipiirissä. Samalla lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan omasta pihasta vuorokauden aikana, Birdlife Suomi ry:n lähettämässä tiedotteessa kerrotaan.

Bongaa päivä pihalla on maksuton tapahtuma, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Tapahtumaan voi osallistua kuka tahansa yksin, perheen tai ystävien kanssa. Havainnointialue voi ulottua kotiovelta 100 metrin päähän. Lintuja voi havainnoida omaan tahtiin niin kauan kuin haluaa ja silloin, kun haluaa.

Tulokset ilmoitetaan BirdLife Suomelle verkkolomakkeella viimeistään maanantaina 9.5. Tulosten kertymistä voi seurata tapahtuman verkkosivuilta.

Viime vuonna Bongaa päivä pihalla järjestettiin toisen kerran, ja siihen osallistui yli 6 000 ihmistä lähes 4 000 pihalla.

Toinen lintutapahtuma samana päivänä on Tornien taisto. Se järjestetään nyt kahden välivuoden jälkeen 27. kerran.

Birdlife Suomen tiedotteen mukaan tapahtumaan on ilmoittautunut tähän mennessä yli 250 lintutornia eri puolilta Suomea. Vapaana oleviin torneihin voi edelleen ilmoittautua.

Tornien taistossa joukkueet pyrkivät näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia lintutornista kahdeksan tunnin aikana aamuviiden ja iltapäivä yhden välillä.

Vierailijat ovat tervetulleita jokaiseen mukana olevaan torniin koko tapahtuman ajan.

Tornien taiston tulokset julkaistaan BirdLife Suomen verkkosivuilla lauantaina kello 18 mennessä.

Tornien taisto

Lähialueelta mukana olevat lintutornit

Savonlinna, Haapalahden lintutorni

Savonlinna, Punkaharju, Särkilahden palovartiotorni

Sulkava, Iitlahden lintulava

Rantasalmi, Vasikkosaaren lintutorni

Rantasalmi, Putkilahden lintutorni

Parikkala, Siikalahden lintutorni

Parikkala, Saari, Tarassiinlahden lintutorni

Parikkala, Siikalahti, patotien lintulava

Parikkala, Saari, Pohjanrannan lintutorni

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka