Samiedun ja Riihimäen nuorisoteatterin koulutusyhteistyö täydessä vauhdissa – "Haluan opetella myös teatterinuken tekemistä", sanoo esitys- ja teatteritekniikan ammattilaiseksi opiskeleva Marko Häkkinen

Marko kannustaa muitakin esitys- ja teatteritekniikasta kiinnostuneita rohkeasti hakemaan koulutukseen.

Ammattiopisto Samiedu aloitti viime vuoden maaliskuussa koulutusyhteistyön Riihimäen Nuorisoteatterin kanssa. Nuorisoteatterin rehtori on savonlinnalainen Kira Boesen.

Riihimäkeläinen Marko Häkkinen, 50, opiskelee esitys- ja teatteritekniikan ammattitutkintoa Samiedussa, mutta käytännössä opiskelu tapahtuu Riihimäen Nuorisoteatterissa.

– Taide ja kulttuuri ovat kiinnostaneet minua aina, ja tässä kohtaa elämääni päätin tehdä juuri sitä, mitä huvittaa. Lisäksi minua houkutteli mahdollisuus suorittaa ammattitutkinto työssä oppimalla, kertoo Marko Häkkinen Samiedun tiedotteessa.

Häkkinen aloitti uudenlaisella mallilla tapahtuvan opiskelun ensimmäisten joukossa.

– Minusta on todella hienoa olla pioneerina mukana raivaamassa tietä tuleville opiskelijoille. Systeemi on jo nyt upea, mutta ajan myötä siinä on mahdollisuuksia muuntautua vaikka mihin, Häkkinen sanoo tiedotteessa.

Samiedun esitys- ja teatteritekniikan ammattitutkinnon voi tiedotteen mukaan suorittaa noin kahdessa vuodessa.

Uudenlaisessa tutkinnossa Marko Häkkistä kiinnostavat eniten lavasteet ja valaistus sekä erilaisten materiaalien hallinta.

– Olen päässyt tekemään jo muutamaan näytelmään lavasteet kokonaan. Seuraavana on vuorossa valoihin ja ääneen liittyviä projekteja. Haluan opetella myös teatterinuken tekemistä, johon liittyen minulla on suunnitelmiakin, Häkkinen kertoo tiedotteessa.

Teatteritekniikan vastuuopettaja on teatteritekniikan lehtori Anne Peltonen. Opiskelijoiden taitovalmentajina toimivat muun muassa skenografi Tua Hautamäki ja artesaani Janne Junttanen. Ääneen ja valoihin liittyvää tekniikkaa ohjaavat Jukka Kuronen ja Juha Taipale.

Marko Häkkisen mukaan koulutusyhteistyö on vastannut alalla olevaan osaamistarpeeseen ja vienyt samalla nuorisoteatteria ammattimaisempaan suuntaan.

Hän kannustaa muitakin alasta kiinnostuneita hakemaan koulutukseen ja vakuuttaa, että avoimessa yhteisössä jokainen saa toteuttaa itseään ilman pelkoa.

– Tämä ala sopii sosiaaliselle ihmiselle, joka tulee toimeen ihmisten kanssa ja tykkää toimia osana ryhmää. Töitäkin riittää, jos on valmis liikkumaan eri projektien perässä, Marko Häkkinen rohkaisee tiedotteessa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka