Kerrostaloasunto paloi Rantasalmella – Asukkaat joutuivat hyppäämään turvaan parvekkeelta

Tiina Knaappila

Kaksikerroksisessa kerrostalossa Rantasalmen taajamassa syttyi tulipalo myöhään tiistai-iltana. Päivystävä palomestari Janne Vehviläinen Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että yksi asunto oli täyden palon vaiheessa kello 23.30 aikaan. Se saatiin sammutettua eikä palo levinnyt muihin huoneistoihin.

Tuli pääsi leviämään rakennuksen kattorakenteisiin, ja ullakon sammutustyöt olivat käynnissä puolen yön aikaan.

Alustavien tietojen mukaan talon asukkaita evakuoitiin. Palaneen asunnon asukkaat, joita oli kolme, pakenivat tulipaloa hyppäämällä alas parvekkeelta.

Muutama ihminen on hengittänyt savukaasuja, ja ensihoito tarkastaa altistuneet. Vakavasti loukkaantuneita ei ole.

Hälytys tuli kello 22.50 aikaan.

Uutista on päivitetty kello 0.13 tiedoilla sammutuksesta.

Palvelut

Ruokapaikka