Savonlinnassa on Suomen kolmanneksi korkeimmat kiinteistökustannukset – Kaukolämpö on Savonlinnassa eniten vuodentakaisesta kallistunut yksittäinen kustannus

Kaukolämmön lisäksi Savonlinnassa tuli korotusta kiinteistösähköön.

Kaukolämmön kustannusten nousu on Savonlinnassa ylittänyt selvästi muun maan tason. Arkistokuva. Simo Härkönen

Aleksi Mäkelä, Mari-Anna Rossi

Savonlinnassa kiinteistökulut ovat koko Suomen kolmanneksi korkeimmat. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton Indeksitalo-vertailusta, joka seuraa asumisen kustannuksia.

Mikkelissä kustannukset kohosivat vuoden 2020 selvityksestä 2,1 prosenttia ja Savonlinnassa 1,3 prosenttia. Yhteistä kaupungeille on se, että yksittäisiä kuluja tarkasteltaessa molemmissa nimenomaan kaukolämpö kallistui eniten. Savonlinnassa nousua oli vuodentakaiseen 2,7 prosenttia, Mikkelissä 3,4 prosenttia. Koko maassa kaukolämmön keskikustannukselle nousu oli 1,2 prosenttia. Lisäksi valtakunnallisesti tarkasteltaessa eniten kiinteistökustannuksissa ovat nousseet viimeisen vuoden aikana jätemaksut.

Kiinteistöliiton Itä-Suomen toiminnanjohtaja Piia Moilanen toteaa liiton tiedotteessa, että kaukolämmön kustannusten nousu on Savonlinnassa ja Mikkelissä ylittänyt selvästi muun maan tason.

– Hinnankorotuksella alkaa olemaan merkitystä silloin, kun kaukolämpö haukkaa yksittäisenä kustannustekijänä ison osan taloyhtiön kiinteistökustannuksista.

Savonlinnassa mainittava kustannusten kasvu tapahtui myös kiinteistösähkön kuluissa.

Savonlinna on Itä-Suomen kallein kuntakustannuksissa

Savonlinnassa 90-neliöisessä huoneistossa asuva maksaa kuntakohtaisia kustannuksia vuodessa 3391 euroa. Tällä summalla savonlinnalaiset maksavat eniten vertailussa mukana olleista Itä-Suomen kaupungeista. Mikkelissä vuosikulut ovat 3 348 euroa.

Halvin vertailun Itä-Suomen kaupunki kuntakohtaisissa vuosikuluissa mitattuna on Varkaus. Siellä vuosikustannukset 90-neliöisestä huoneistosta jäävät 2970 euroon.

Vertailusta käy ilmi, että kustannusten muutoksissa on suuria kuntakohtaisia eroja.

Artikkelia on päivitetty virheellisten tietojen osalta 10.9. kello 14.50.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka