Tiistaina todettiin neljä uutta koronavirustartuntaa – Mertalan koulusta kaksi luokkaa karanteeniin

Mertalan koulussa todettujen uusien tartuntojen lähde on todennäköisesti alueen ulkopuolella.

Mertalan koulusta asetettiin jälleen kaksi koululuokkaa karanteeniin. Arkistokuva. Vili Väkeväinen

Marja-Liisa Karjalainen

Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin alueella on todettu tiistaina 24. elokuuta neljä uutta koronatartuntaa, tiedottaa Sosteri.

Savonlinnassa Mertalan koulun liittyen on todettu kaksi koronatartuntaa. Kaksi koululuokkaa, 6B ja 8E, on asetettu karanteeniin koronatartuntojen vuoksi. Nämä tartunnat eivät tämän hetkisen tiedon mukaan liity aiempaan koulussa todettuun tartuntaketjuun, vaan tartunnan lähde on todennäköisesti Sosterin alueen ulkopuolella.

Sulkavan päiväkotiketjuun liittyen on todettu yksi uusi tartunta karanteenissa olevalla henkilöllä. Tartunta ei aiheuta jatkotoimenpiteitä.

Savonlinnassa aiemmin viikonlopun aikana todettuihin kahteen koronatartuntaan liittyen on todettu yksi jatkotartunta. Karanteeniin on uuden tartunnan vuoksi asetettu kaksi henkilöä. Tämän tartuntaketjun lähde on alueen ulkopuolella.

Kaikkiaan uusien tartuntojen vuoksi on asetettu karanteeniin, mukaan lukien koululuokat, yhteensä 44 henkilöä.

Koronavirukselle on voinut altistua Savonlinnassa seuraavissa paikoissa:

Torstaina 19.8.

Klo 14.50–15.00 DNA Kauppa.

Klo 15.55–16.10 Yliopiston apteekki.

Klo 16.10–16.30 Citymarket.

Klo 16.30–16.40 K-supermarket Eväskellari.

Perjantaina 20.8.

Klo 7.40 keskustasta Haka-alueelle lähtenyt paikallisliikenteen bussi nro 3.

Klo 16.30–17 K-Rauta ja Carlson.

Klo 21–23 Huvila, Trio Niskalaukauksen keikka.

Klo 23–23.30 Sillansuu.

Lauantaina 21.8.

Klo 16.20–16.40 Lidl Länsitähti.

Klo 16.45–17 K-Supermarket Eväskellari.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka