Sosteri rokottaa Samiedun opiskelijoita ilman ajanvarausta keskiviikkona

Rokotteen voi ottaa Pohjolankadun kampuksella 18. elokuuta kello 8.30–15.

Tiina Knaappila

Ammattiopisto Samiedun opiskelijat pääsevät koronarokotukseen ilman ajanvarausta keskiviikkona.

Samiedu kertoo tiedotteessa, että rokotteen voi ottaa Pohjolankadun kampuksella 18. elokuuta kello 8.30–15.

– Järjestämme Walk in -koronarokotustapahtuman, jotta alueemme rokotekattavuus lisääntyy ja opiskelijat pääsisivät mahdollisimman helposti rokotukseen, opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajat Sinikka Tolvanen ja Satu Jakonen Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymästä Sosterista kertovat tiedotteessa.

Tapahtumassa rokote annetaan niille, jotka eivät ole vielä ensimmäistä rokoteannosta saaneet ja niille, joilla ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kahdeksan viikkoa.

Rokotukseen tulee saapua terveenä, käyttää kasvomaskia ja desinfioida kädet. Turvavälit on säilytettävä.

Ohjeen mukaan Kela-kortti on syytä ottaa mukaan ja kannattaa pukeutua siten, että olkavarsi paljastuu helposti.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka