Elisa laajensi 5G-verkkoaan Savonlinnassa Laitaatsiltaan ja Pöllänlahteen

Itä-Suomen aluejohtajan mukaan suomalaiset ovat siirtymässä hyvää vauhtia 5G-laitteiden käyttäjiksi.

Marja-Liisa Karjalainen

Matkapuhelinoperaattori Elisa kertoo parantaneensa mobiiliverkon yhteyksiä Savonlinnassa laajentamalla alueen 5G-verkkoa. Verkon yhteyksiä on parannettu laajentamalla 5G-verkkoa Laitaatsillan ja Pöllänlahden alueille.

Elisan tiedotteen mukaan lisää kapasiteettia tarvitaan, sillä mobiilidatan käyttö on jatkanut kasvuaan koko korona-ajan.

– Kun korona-aika alkoi, verkossamme tapahtui valtakunnallisesti merkittävä, yli 30 prosentin kasvu mobiilidatan käytössä, Elisan Itä-Suomen aluejohtaja Ari Punkkinen sanoo tiedotteessa.

– Kasvu on jatkunut Etelä-Savon alueella tasaisesti koko koronavuoden ajan, ollen huhtikuussa 2021 noin 20 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana.

Punkkisen mukaan suomalaiset ovat hyvää vauhtia siirtymässä 5G:n käyttäjiksi, sillä jo kaksi kolmasosaa myydyimmistä puhelinmalleista on 5G-laitteita.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka