Oravin kylä sai kunniamaininnan Vuoden kylä -kilpailussa – Valintaraati piti kylän tekemää viestintää esimerkillisenä

Viime syksynä Oravi valittiin vuoden kyläksi Etelä-Savossa. Timo Seppäläinen

Tiina Knaappila

Vuoden kylä -kilpailussa myönnettiin kunniamaininta Oravin kylälle Savonlinnaan. Suomen kylät ry kertoo tiedotteessa, että valintaraati piti Oravin kylän panostuksia viestintään esimerkillisinä.

Tiedotteen mukaan näin houkutellaan uusia asukkaita ja pidetään nykyiset asukkaat perillä ajankohtaisista asioista. Oravissa on myös toteutettu hankkeita, joilla on parannettu asukkaiden viihtymistä kylässä.

— Tuntuu hyvältä, että kylällä tehty pitkäjänteinen kehitystyö saa tunnustusta. Kylän toiminta perustuu alueen asukkaiden, yhdistysten ja yritysten toimivaan yhteistyöhön, jota ylläpidetään suunnitelmallisella ja monipuolisella tiedottamisella, Oravin seudun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sakari Sallinen sanoo tiedotteessa.

Viime syksynä Oravi valittiin vuoden kyläksi Etelä-Savossa.

Toisen kunniamaininnan valtakunnallisessa kisassa sai Ylläsjärven kylä Lapissa.

Vuoden kyläksi valittiin Lantulan kylä Sastamalasta. Vuoden kylä on valittu vuodesta 1985.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka