Lippuautomaatit poistuvat kiskobusseista – Lippu tulee ostaa ennen matkaa esimerkiksi automaatista, verkosta tai sovelluksesta

Myös R-kioskit ja Matkahuollon myyntipisteet myyvät junalippuja.

Lippuautomaatit poistuvat Savonlinnan ja Parikkalan väliä kulkevista kiskobusseista heinäkuun loppuun mennessä. Soila Puurtinen

Marja-Liisa Karjalainen

VR tiedottaa, että kiskobussien lippuautomaatit poistuvat käytöstä heinäkuuhun mennessä ja asiakkaat ohjataan ostamaan liput muista myyntikanavista.

Tällä viikolla Savonlinnan ja Parikkalan väliä kulkevissa kiskobusseissa lippuautomaattien läheisyyteen kiinnitetään tarrat, joissa ohjataan asiakkaita ostamaan liput esimerkiksi vr.fi:stä tai VR Matkalla -sovelluksesta. Lippuja saa myös puhelimitse VR:n asiakaspalvelusta, palvelupisteiltä, R-kioskeilta ja Matkahuollon myyntipisteistä.

Samalla astuu voimaan myös muutos, että lipun pitää olla ostettuna jo ennen junamatkaa.

– Lopetimme lippujen myynnin kaukoliikenteen junissamme viime kesänä yhtenä terveysturvallisuustoimenpiteenä. Helsingin ja Etelä-Suomen taajamaliikenteen lähijunissa lipunmyynti loppui kokonaan jo vuonna 2017. Kiskobussien lippuautomaatit ovat olleet poikkeus kokonaisuudessa, kertoo viestintäpäällikkö Mira Linnamaa VR:n viestinnästä.

– Suurin osa matkustajista on ostanut jo pitkään lipun ennen matkaa. Junamyynnin osuus oli vuonna 2019 vain noin 2 prosenttia kaukoliikenteen myynnistä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka