Suosittu WWF:n Norppalive avaa ikkunan Saimaan rantakivelle, jolla norpat raaputtelevat pois talvikarvaansa toukokuussa.
Aiemmilta vuosilta suosittu WWF:n Norppalive avataan jälleen tänään keskiviikkona kello 8.30. Suorassa lähetyksessä voi seurata saimaannorppien elämää, kun ne nousevat toukokuussa Saimaan rantakiville vaihtamaan karvansa toukokuun aikana.
Viiden vuoden aikana Norppalive on kerännyt lähes 10 miljoonaa katselukertaa. Kamera on jälleen suunnattu aiemmilta vuosilta tutulle rantakivelle, mutta tänä vuonna lähetykseen otettiin ensimmäistä kertaa mukaan myös ääni.
– Norpat eivät juuri pidä meteliä itsestään, joten mikrofoni tallentaa lähinnä luonnon ääniä, kuten veden liplatusta ja tuulen huminaa. Alueella liikkuu myös veneilijöitä, ja lähetyksessä saattaakin kuulua myös moottorin ääniä. Tämä tuo esiin sen, että ihminen ja norppa jakavat samat vedet, muistuttaa kehityspäällikkö Justus Hyvärinen WWF Suomen tiedotteessa.
Pullervo tallentui jo kameraan
Jo ennen lähetyksen aukeamista kamera on tallentanut kivellä pötköttelevän norpan. Itä-Suomen yliopiston norppatutkija tunnisti yksilön Suomen tunnetuimmaksi saimaannorpaksi Pullervoksi.
Parhaat olosuhteet norppahavaintoihin ovat aurinkoisella poutasäällä. Karvanvaihtoaika kestää yleensä toukokuun ajan.
Vuonna 2016 ensi-iltansa saanut Norppalive oli ensimmäinen WWF:n suora lähetys luonnosta.
Norpat eivät juuri pidä meteliä itsestään, joten mikrofoni tallentaa lähinnä luonnon ääniä, kuten veden liplatusta ja tuulen huminaa.
Justus Hyvärinen
Vuonna 2018 WWF avasi Luontolive-sivuston, jossa yleisö voi seurata luontolähetyksiä ympäri vuoden. Luontolivessä on seurattu muun muassa sääksiä, kyitä, järvitaimenia, ahmoja, naaleja ja jokihelmisimpukoita.
WWF:n Luontoliveen pääset tästä linkistä.