Elvytysraha kiinnosti eteläsavolaisia hakijoita – Jaossa on 2,2 miljoonaa euroa EU-rahaa

Etelä-Savon maakuntaliittoon saapui määräaikaan mennessä 13 hakemusta.

Euroopan unionin React-EU-rahoitus kiinnosti eteläsavolaisia toimijoita. Jaossa on 2,2 miljoonaa euroa. Vesa Vuorela

Marja-Liisa Karjalainen

Etelä-Savon maakuntaliitto jakaa nopean reagoinnin elvytysrahoitukseen kuuluvaa React-EU-rahoitusta yhteensä 2,2 miljoonaa euroa. Rahoituksen hakuaika päättyi perjantaina 16. huhtikuuta ja elvytysrahaa haki yhteensä 13 hakijaa. Hakemusten yhteenlaskettu summa ylittää 3,6 miljoonaa euroa.

– Hakemusten lukumäärä osoittaa sen, että elvytysrahoitukselle on maakunnassa selkeästi tarvetta, toteaa vs. aluekehitysjohtaja Heli Gynther maakuntaliiton tiedotteessa.

Maakuntaliiton mukaan rahoituksen saajien valinnassa painotetaan hankkeita, joilla edistetään koronaepidemiasta aiheutuvien haittojen torjuntaa ja korjaamista.

– Rahoitus suunnataan tutkimus- ja innovaatiotoimintaa edistäviin hankkeisiin liittyen erityisesti digitalisaation parempaan hyödyntämiseen ja vihreän kasvun edistämiseen, liitosta todetaan.

Valinnan ensimmäisessä vaiheessa maakuntaliiton asiantuntijat arvioivat hankehakemukset. Tämän jälkeen hakemukset käsitellään maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristöstä, maakunnan yhteistyöryhmässä ja maakuntahallituksessa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka