Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savonlinnassa on varmistunut neljä uutta koronatartuntaa kahdessa eri ketjussa

Tartuntaketjut ovat uusia, eikä niillä ei ole yhteyttä aiempiin tapauksiin.

Savonlinnasta on löydetty neljä uutta koronatartuntaa sunnuntaina. Sosterin tiedotteen mukaan tartunnat liittyvät kahteen eri ketjuun.

Toisessa tartuntaketjussa koronaan sairastuneita on kolme ja toisessa tartuntaketjussa yksi. Koronatartunnoista kaksi kirjautuu Sosterin alueelle Savonlinnaan ja kaksi ulkopaikkakunnille.

Tiedotteen mukaan tartuntaketjut ovat uusia, eikä niillä ei ole yhteyttä aiempiin tapauksiin. Tähän mennessä yhteensä 45 henkilöä on asetettu karanteeniin. Tartunnanjäljitys on käynnissä parhaillaan.

Sosteri tiedottaa asiasta lisää maanantaina 8. maaliskuuta.

Altistumispaikat Savonlinnassa

Sosterin tiedotteen mukaan koronavirukselle on voinut altistua Savonlinnassa seuraavissa paikoissa:

Lauantaina 27.2.

– Helsinki-Savonlinna -junavuoro klo 13.19–17.30, henkilö on istunut 1. vaunun yläkerrassa

– Lidl Länsitähti klo 17.30–18.00

Sunnuntaina 28.2.

– K-Supermarket Eväskellari klo 13.00–13.30

Torstaina 4.3.

– Alko, keskusta klo 14.14–14.30

– Lidl Länsitähti klo 14.30–15.00