Punkaharjun kirjastoa ei saa siirtää — Kumppanuuspöydässä epäiltiin, tuleeko siirrosta säästöjä lainkaan, itsepalvelukirjastolaitteet voidaan hankkia nykyiseen kirjastotaloonkin
Punkaharjun kumppanuuspöydässä kuultiin, että matkailun avainkohteisiin on tulossa opasteita ja vähäisemmän käytön liikuntasaleihin alennuksia. Sumpunlahden ja Nobelinniemen jatkokehitys on tärkeää, mutta vaatii ensin istumista yhteisen pöydän ääreen.
Punkaharjun kumppanuuspöydän puheenjohtaja Terho Kaskinen kiitteli punkaharjulaisten aktiivisuutta, sillä entinen valtuustosali oli tiistaina melkein täynnä väkeä. Hän totesi, että kumppanuuspöydät ovat hyvä mahdollisuus yhdessä päästä vaikuttamaan asioihin ja saada yhdessä sovittua kehitystä ja aktiivisuutta aikaan.