Oopperan kummituksia podcastin vieraana on sopraano Päivi Pylvänäinen, jonka ura oopperajuhlilla alkoi 5-vuotiaana lapsikuorolaisena. Sevillan parturin ensi-ilta on Pylvänäisen solistidebyytti oopperajuhlilla, roolina Bertha. Millainen oli pitkä tie?
Kun kysyy ohjaajaKari Heiskaselta, mitä hän ajattelee Savonlinna-lähtöisestä sopraano Päivi Pylvänäisestä, tulee yhtä suitsutusta.
Pylvänäinen debytoi Olavinlinnassa ensi torstaina, vuoden 2019 oopperajuhlien uutuusteoksen Sevillan parturin Berthana. Heiskanen ohjaa oopperan.
— Siinä naisesta lähtee mahtava ääni, järkyttävän kaunis, ja kuinka taitavasti hän sitä käyttää. Miksen minä ole kuullut hänestä tätä aikaisemmin, hämmästeli Heiskanen.
— Berthan roolissahan Päivi on oikea erotiikan ylipapitar. Hän itse ehdotti siihen kohtaukseen asioita, ja minä annoin mennä. Käytännössä Päivi ohjasi koko kohtauksen, siinä ei minua tarvittu. Siitä tulee loistava.
Oopperajuhla-debyyttiin on johtanut pitkä matka, joka alkoi vuosia sitten, kun viisivuotias pikku-Päivi lauloi korkeilla portailla Carmina Buranan lapsikuoro-osuutta ja piti tiukasti kiinni rautakaiteesta. Leena Astikaisenjohtama Iloinen lapsikuoro oli alku kaikelle muulle.
Perinpohjaiset lauluopinnot, teatterikokemus ja peräänantamaton työ alkavat tuottaa komeasti näkyvää hedelmää.
— Minulle on tärkeää tulkita roolia ja tunteita, mennä roolihenkilön nahkoihin ja tuntea hänen tunteensa.
— Sitä kautta lähtee myös ääni liikkeelle, siitä tulee rento ja ilmaiseva, ja voima syntyy rentoudesta. Laulaminen on ennen kaikkea tunnetta, kertoo Pylvänäinen.
Debyytti oopperajuhlilla on suomalaislaulajalle suuri asia. Päivi Pylvänäinen on kasvanut linnan vieressä ja ollut lavalla lapsikuorossa, lapsisolistina ja oopperajuhlakuorossa. Torstaina täyttyy haave, jonka syntyi jo silloin, viisi vuotiaana.
— Laulaja ei ole koskaan valmis. Ääni kypsyy vuosien mittaan. Laulajan on oltava aina parhaimmillaan, sanoo Pylvänäinen.