
Lähisairaanhoitopiireissä Eksotessa ja Essotessa ilmeni lukuisia uusia koronavirustartuntoja.
Sosterin lähisairaanhoitopiireissä Mikkelin alueella Essotessa ja Etelä-Karjalan alueella Eksotessa on todettu viikonvaihteen aikana useita uusia koronavirustartuntoja.
Mikkelin seudulla koronatesteissä löytyi kahdeksan uutta tartuntaa eri puolilta Essoten aluetta.
Kolme positiivista testitulosta ilmeni Kangasniemellä, kaksi Juvalla, yksi Pertunmaalla ja kaksi Pieksämäellä. Kaksi tartunnoista on saatu Essoten alueen ulkopuolelta. Kolme taudin saaneista oli jo aiemmin määrätyssä karanteenissa.
– Valitettavasti yksi tartunnan saaneista oli Kangasniemen jaksohoito-osastolla. Testaamme asiakkaat ja henkilöstön uudestaan sekä viereisen lähikuntoutusosaston, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.
Kahden tartunnan lähdettä ei ole jäljityksessä saatu selville. Nämä tartunnat löytyivät Pertunmaalta ja Juvalta.
– Kun lähdettä ei saada selville, se on merkki siitä, että tautia on liikkeellä. Olemme hyvin lähellä kiihtymisvaihetta. Tartuntoja tulee nyt laajalti koko Essoten alueelta ja eteläsavolaisia on altistunut muiden alueiden sairastuneista hyvin paljon, Seppälä kertoo.
Monilla alueilla tartuntojen jäljitys laahaa useita vuorokausia jäljessä. Muiden alueiden jäljittäjät eivät välttämättä ole ennättäneet ottaa yhteyttä altistumisen johdosta.
Tiukempia suosituksia Essoten alueelle
Essote tiukentaakin edelleen alueen suosituksia. Leviämisalueilta tulevien henkilöiden tulee välttää yleisötapahtumia, yksityistilaisuuksia ja tarpeettomia perheen ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja ja käyttää kasvomaskia aina kodin ulkopuolella liikuttaessa kymmenen vuorokautta leviämisalueelta saapumisen jälkeen.
Yli kymmenen hengen yleisiä tai yksityisiä tapahtumia ei suositella järjestettäväksi sisätiloissa. Kaikkia alueen asukkaita suositellaan varmistamaan terveysturvallisuus perheen ulkopuolisissa sosiaalisissa kontakteissa ulkona tapaamalla, turvavälit pitämällä, maskeja käyttämällä ja käsihygieniasta huolehtimalla. Kasvomaskia on suositeltavaa käyttää myös kaikissa niissä tilanteissa, joissa turvavälin pitäminen on vaikeaa.
Etelä-Karjalassa myös usealla paikkakunnalla
Etelä-Karjalassa on viikonloppuna ja maanantaina kirjattu 14 uutta koronatartuntaa. Tapauksista viisi on kirjattu lauantaina ja yksi sunnuntaina.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Eksoten sivujen näytteenottotilaston perusteella perjantaina otetuista 264 näytteestä on yhdeksän ollut positiivisia.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen koronaseurannan mukaan maanantaina kirjatuista kahdeksasta uudesta tapauksesta neljä on Lappeenrannassa, kaksi Imatralla ja ainakin yksi Ruokolahdella, sillä kunta ylitti viiden tautitapauksen rajan.
Viisi tartuntaa on myös Parikkalassa, Savitaipaleella ja Taipalsaarella. Luumäellä tapauskirjauksia on 6. THL ei ilmoita paikkakuntia, joissa varmennettuja tartuntoja on alle viisi. Kirjaukset ovat pitkältä ajalta.
Varmistettuja koronatartuntoja on todettu Etelä-Karjalassa nyt yhteensä 147.
Alueellisen tilannekuvaryhmän viimeisimmän arvion mukaan koronavirusepidemia on maakunnassa perustasolla.
Koko maassa lähes 300 uutta tartuntaa
THL:n mukaan Suomessa on raportoitu maanantaina 283 uutta koronavirustartuntaa. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 5 493 tartuntaa, mikä on 2 474 enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.
Sosteri ei ole viikonloppuna tai maanantaina tiedottanut uusista koronavirustartunnoista. Edellinen tapaus on raportoitu 23. marraskuuta.
Sosterin ajankohtaista koronavirustartuntatilannetta voi seurataSosterin nettisivuilta.