Etelä-Karjala on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen – Luvassa entistä tiukempia rajoituksia

Etelä-Karjalan alueellisen COVID-19-tilannekuvaryhmän mukaan uusia suosituksia ja rajoituksia annetaan tällä viikolla ja ne astuvat voimaan torstaina. Positiivisten testitulosten määrä kasvussa.

Etelä-Karjala on nyt koronaepidemian kiihtymisvaiheessa viimeisimmän koronatilannekatsauksen perusteella. Kuvituskuva. Marko Kauko

Sini Lemmetty

Etelä-Karjalassa on voimassa vahva kasvomaskisuositus. Kuva otettu kauppakeskus Isossa-Kristiinassa lokakuun puolessa välissä. Anu Kiljunen

Etelä-Karjalan koronavirusepidemia on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen. Aiemmin epidemia oli alueella perustasolla.

Etelä-Karjalan alueellinen Etelä-Karjalan alueellinen COVID-19-tilannekuvaryhmä totesi koronatilanteen muutoksen ylimääräisessä kokouksessaan tiistaina.

Epidemian kolme vaihetta ovat perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.

Maakunnassa kielletään esimerkiksi kaikki yli 20 hengen kokoontumiset. Myös kaikkia ylimääräisiä lähikontakteja tulisi välttää.

Tällä viikolla Etelä-Karjalaan annetaan uusia suosituksia aiemmin voimassa olleiden lisäksi. Suositukset astuvat voimaan torstaina ja ovat voimassa joulukuun loppuun asti.

Tilannekuvaryhmä toivoo Etelä-Karjalassa noudatettavan koronatorjunnasta annettuja ohjeita, suosituksia ja rajoituksia huolellisesti.

Vahva maskisuositus säilyy. Maskia suositellaan käytettävän joukkoliikenteessä, julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, koronavirustestiin mentäessä sekä toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa.

Tilannekuvaryhmän puheenjohtajan Tuula Karhulan mukaan edellisellä viikolla korontestien tuloksista 1,5 prosenttia oli positiivisia Etelä-Karjalassa. Sitä edeltävällä viikolla osuus oli vielä alle prosentin.

– Koronatapausten määrä on kasvanut nopeasti. Pelkona on, että kohta luku on jo kaksi prosenttia.

Myös iäkkäämpiä on alkanut sairastua aiempaa enemmän koronavirukseen Etelä-Karjalassa. Karhulan mukaan se on suuri huolenaihe, koska ikäihmisillä on suurempi todennäköisyys päätyä tehohoitoon koronan vuoksi.

Tällä hetkellä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) on hoidossa 0–5 potilasta. Eksote ei julkaise tarkkaa potilasmäärä, jos hoidettavia on alle viisi.

– Meillä on 6 tehohoitopaikkaa ja 5 tehostetun valvonnan hoitopaikkaa. Tarvittaessa pystymme nostamaan kapasiteettia niin, että hoidamme 19 tehohoitoa tarvitsevaa, Karhula kertoo.

Etelä-Karjalan alueen koronatartunnoista jää nyt noin 30 prosenttia selvittämättä. Koronaepidemian perustasolla luvun pitäisi olla alle 25 prosenttia.

– Oikeastaan kaikki mittarit näyttävät, että olemme siirtyneet kiihtymisvaiheeseen. Olemme kuitenkin vielä lievässä kiihtymisvaiheessa. Meillä on mahdollisuus palata perustasolle, jos toimenpiteet onnistuvat hyvin ja ihmiset noudattavat rajoituksia, Karhula painottaa.

Näin uudet koronarajoitukset vaikuttavat eteläkarjalaisten arkeen:

Yleisötilaisuudet:

Fyysisiä yleisötapahtumia ei suositella järjestettävän joulukuussa. Fyysistä yleisötilaisuuksista tulisi järjestää ainoastaan aivan välttämättömimmät kokoontumiset, kuten lakisääteiset ja sääntömääräiset yhtiöiden ja yhdistysten kokoukset.

Kiihtymisvaiheeseen siirtymisen myötä vain alle 20 hengen yleisötilaisuudet ovat sallittuja. Tällöinkin on noudatettava tarkasti ja kaikilta osin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeita turvaetäisyyksistä, maskien käytöstä ja käsihygieniasta.

Rajoitukset koskevat esimerkiksi markkinoita, konsertteja, teatterinäytöksiä ja urheiluotteluita, joissa on yleisöä.

Kokoukset suositellaan järjestämään etäyhteyksillä aina kun se on mahdollista.

Yksityistilaisuudet:

Etelä-Karjalan tilannekuvaryhmän suositusten mukaan yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei tulisi järjestää.

Kaikki lähikontaktit toisiin ihmisiin, jotka eivät ole välttämättömiä, on syytä jättää pois joulukuussa.

Tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula painottaa, että joulu ja uusivuosi tulisi viettää kotioloissa ja vain läheisimpien ihmisten kanssa.

– Vetoamme, että kaikki noudattaisivat suojaohjeita.

Työpaikat:

Kaikkia Etelä-Karjalan työnantajia suositellaan järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista.

Jos etätyö ei ole mahdollista, työnantajan suositellaan ohjeistavan työntekijöitä kasvomaskin käyttöön kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista.

Asiakaspalvelupisteet tulee varustaa suojaplekseillä. Asiakaspalvelutyötä tekeville tulee työnantajan jakaa maskit tai suojavisiirit työntekijöille, jotka joutuvat työskentelemään alle 1,5 metrin päässä muista ihmisistä.

Ruokailuja ja kahvitaukoja tulee porrastaa. Työ- ja virkamatkoja sekä lähikoulutustilaisuuksia ei suositella.

Perusopetus ja toisen asteen opetus:

Toisen asteen opetus suositellaan siirrettäväksi etäopetukseen maanantai 7. joulukuuta alkaen. Suositus ei koske opetuksen järjestäjän välttämättömäksi katsomaa lähiopetusta.

Varhaiskasvatus ja perusopetus jatkavat kuten ennenkin.

Kirjastot ja museot:

Kirjastojen tapahtumat perutaan ja oleskelutilat. Lehtisalit suositellaan suljettavaksi. Kirjojen lainaus- ja palautustoiminta jatkuu.

Kirjastossa saa asioida vain asioiden hoitamisen kannalta välttämättömän ajan. Asiakkaita kehotetaan vahvasti käyttämään maskia.

Museoiden asiakasmäärä rajataan 20 henkilöön.

Ryhmäharrastukset:

Yli 20-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta sisä- ja ulkotiloissa suositellaan keskeytettäväksi joukkue- ja kontaktilajeissa.

Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaa voi jatkaa erityistä harkintaa käyttäen, joskin 20 hengen rajaus huomioon ottaen.

Ammattilais- ja kilpaurheilijoiden harjoittelu pyritään turvaamaan siten, että harjoittelua voi jatkaa. Kokoontumisrajoituksia on noudatettava noudattamaan. Urheilijoita saa olla kerralla koolla 20 henkilöä.

Matkustaminen:

Kaikkea liikkumista leviämisvaiheessa oleville alueille suositellaan välttämään. Liikkumista tulee välttää erityisesti alueille, joissa koronavirustilanne on Etelä-Karjalaa vaikeampi.

Matkustamista pohjoisen hiihtokeskuksiin ja ulkomaille tulee välttää.

Koronaepidemia

Etelä-Karjala kiihtymisvaiheessa

Koronavirusepidemialle on määritelty kolme tasoa.

Kiihtymisvaiheessa alueellinen ilmaantuvuus on kasvanut. Silloin tapauksia on 6–15 sataatuhatta asukasta kohden viikossa ja kahdessa viikossa 10–25 tapausta sataatuhatta asukasta kohden.

Kiihtymisvaiheessa positiivisten näytteiden osuus on yli prosentin. Kiihtymisvaiheessa tartuntaketjut ovat vielä pääsääntöisesti jäljitettävissä.

Leviämisvaiheessa ilmaantuvuus on kiihtymisvaihetta suurempaa. Positiivisia näytteitä on yli kaksi prosenttia näytteistä ja alle puolet tartunnanlähteistä on jäljitettävissä. Sairaalahoidon ja tehohoidon tarve kasvaa voimakkaasti leviämisvaiheessa.

Etelä-Karjala on tällä hetkellä kiihtymisvaiheessa, kun Kymenlaakso on leviämisvaiheessa.

Lähteet: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Eksote

Kommentoi

Mainos: Itä-Savo

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Palvelut

Ruokapaikka