Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Perustusvaliokunta jäi politikoinnin jalkoihin

Eduskuntavaaleihin on vielä kuukausi aikaa, mutta eduskunnan istuntokausi päättyy jo tämän viikon perjantaina. Vaalikauden päättyminen ja nykyisten päättäjien ajan käyminen vähiin konkretisoitui runsaasti julkisuutta keränneenä kiistana saamelaiskäräjälaista, jonka uudistaminen tyssähti perustuslakivaliokuntaan.

Tavatonta ei ole, että lakiuudistukset jämähtävät tai kohtaavat vastustusta valiokunnissa. Mielenkiintoista oli keskustelun politisoituminen valiokunnassa saamelaiskäräjälain uudistamisen ympärille. Edellisen kerran julkisuusmyrskyyn ja poliittisen väännön keskipisteeksi perustuslakivaliokunnassa joutui Pekka Haaviston (vihr.) toimet ulkoministerinä.

Saamelaiskäräjälaki on hiertänyt päätöksentekokoneistoa jo vuosikausia. Miksi saamelaisten asioiden pitäisi kiinnostaa etelämmässä Suomea ketään?

Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausunto sille tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä niiden suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Perustuslakivaliokunta on perinteisesti ollut se valiokunta, jossa oman puolueen värittämät hatut laitetaan selkeimmin naulaan ja pyritään tarkastelemaan asioita juuri perustuslain näkökulmasta, juridiikan ja ihmisoikeuksien lähtökohdista.

Perustuslakivaliokunta päätyi äänin 9–7 siihen tulokseen, ettei valiokunnalla ole riittävästi aikaa valmistella mietintöä. Äänestystulos noudatti puoluerajoja. Kokoomus ja perussuomalaiset sekä hallituspuolueista keskusta olivat sitä mieltä, ettei mietintöä jätetä. Yksi keskustan edustaja äänesti tyhjää. SDP sortui kenties säheltämiseen, mutta niin istui keskustakin tiukasti jarrumiehen paikalla. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ilmaisi pettymyksensä lopputulokseen ja totesi, ettei asiassa olisi ollut mitään perustuslain vastaisia ongelmia.

Vaalien alla lainvalmistelu on herkkää. Silti on syytä olla hieman huolissaan, jos juuri perustuslakivaliokunnassa keskustelu ja päätökset jäävät vahvojen oppositio–hallitus-rajalinjojen alle. Saamelaiset on Euroopan Unionin alueella ainoa alkuperäisvähemmistö. On kiusallista, ettei yhteistä tahtotilaa edelleenkään löytynyt.

Juttua korjattu 1.3.2023 kello 11.46: yksi keskustan äänestäjä äänesti tyhjää.