Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Luontokolumni Mittaamaton kilohinta

Puun kilohinnoittelun voi aloittaa niinkin varhaisesta vaiheesta kuin varhaiskasvatuksesta. Kirjassaan Luonnon lumo Petteri Saario kertoo, kuinka varhaiskasvatuksen mallikaupungit Lahti sekä Hämeenlinna ovat osoittaneet luontopäiväkoti toimillaan metsäryhmien lasten sairastavan ja kiusaavan muita lapsia vähemmän. Luontopäiväkotien lasten vanhempien ei tarvitse olla niin usein töistä pois lasten sairastelun vuoksi. Nämä lapset ovat myös sosiaalisesti taitavampia, yhteistyöhaluisempia, sovittelevampia, osallistuvampia, ketterämpiä, oma-aloitteisempia sekä luovempia kuin lapset tavallisissa päiväkodeissa.

Edesmennyt arkkiatri Arvo Ylppö korosti vuosikymmeniä sitten luonnossa olemisen keskeistä merkitystä terveyden edistäjänä sekä tautien ennaltaehkäisijänä. Vuosittain lisääntyvät allergiat ja astmat tulevat maksamaan jo tällä hetkellä yhteiskunnalle suorina ja välillisinä kustannuksina n. 1,5 miljardia euroa vuodessa.

Laadukkaan soittimen rakentaja käy henkilökohtaisesti valitsemassa tarvepuun vaikkapa viulun kanneksi. Hän etsii tasalaatuiseksi kasvaneen yli 100 vuotiaan kuusen. Hän seisahtuu tarkastelemaan valitsemaansa puuta tyvestä latvaan. Kävelee puun vierelle, kopauttelee rystysillä runkoa varmistuakseen samasta minkä katse on hänelle puun sopivuudesta kertonut.

Viivyttyään hetken hiljaisuudessa puun äärellä hän sielunsa silmin näkee ja kuulee valmiin soittimen soinnin. Vielä pois lähtiessään hän koskettaa tuon jykevän, toistasataa vuotta sijoillaan seisseen ja kasvaneen kuusen kylkeä luoden mielessään ja katseellaan anteeksipyynnön ja samalla kiitoksen.

Toisena päivänä soitinrakentaja hakeutuu lehtimetsään vaahterikkoon, josta etsii viulun reunapuuksi sekä pohjaksi soveltuvan rungon. Nämä puulajit limittyvät ehyeksi kokonaisuudeksi. Näiden kahden puulajin välisen värähtelyn välittää äänipuikko, jotta mitkään äänet eivät häiritse resonanssia. Mittasuhteiden tulee täsmätä millin tarkkuudella. Koska kyseessä on elävä materiaali, soittimella tulee soittaa jatkuvasti.

Loka-joulukuu on parahultaista vuodenaikaa hakeutua tulille tunnelmoimaan, keittämään nokipannukahvit tai valmistamaan ruuat elävällä tulella, tubettaja Ali Leiniötä osin siteeratakseni.

Saadakseen maksimaalisen nautinnon aikaiseksi tulee puita asetella nuotioon pieteetillä. Mänty, tervas, vaikkapa sellainen pyöreä halkaisematon, kunhan on ollut irti maasta, sopii nuotion pohjalle. Näiden pohjapuiden ylle voi latoa ohuempia, esim. kuusen tyvioksia, jotka syttyvät jopa ilman kiehisiä tai muita apusytykkeitä.

Myös nuotiopuille voi laskeskella kilohintaa sen perusteella, miten suuren nautinnon sekä luonnossa oleskelun kautta vastustuskykyä lisäävän tekijän ne ovat tarjonneet.

Kirjoittaja on sulkavalainen luontoharrastaja.