Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Kuinka säästää ruokakuluissa hintojen noustessa?

Inflaatio yhdistettynä raaka-ainepulaan on saanut elintarvikkeiden hinnat nousemaan viime aikoina. On kuitenkin järkeviä tapoja pienentää ruokamenoja, vaikka hinnat nyt nousevatkin.

Lisäämällä ruokavalioon enemmän kasviksia muutamana päivänä viikossa, pysyvät ruokakustannukset matalammalla. Varsinkin, jos tekee ostokset satokauden aikana ja suunnittelee annoksia esimerkiksi juuresten ja palkokasvien pohjalta, jotka ovat usein sekä täyttäviä että pitävät nälkää pitkään.

Tekemällä ruokalistoja useiksi viikoiksi eteenpäin ja ostamalla yhdellä kertaa isompia määriä voi säästää selvää rahaa, koska valitsemalla isompia pakkauskokoja saa yleensä paremman kilohinnan samalle tuotteelle. Osan tuotteista voi sitten myös pakastaa, jos se on mahdollista.

Suomalaiset heittävät vuosittain pois noin 20–25 kiloa ruokaa henkilöä kohden.

Pidemmän aikavälin suunnittelun ohella on hyvä seurata päivän tarjouksia ja alennuksia. Ei kannata lukkiutua tiettyyn tuotemerkkiin, vaan ostaa vastaava, edullisempi tuote toiselta merkiltä. Usein käytettyjen tuoretuotteiden kohdalla kannattaa hyödyntää myös umpeen menevät parasta ennen -päiväyksen tuotteet.

Suomalaiset heittävät vuosittain pois noin 20–25 kiloa ruokaa henkilöä kohden. Nelihenkisen perheen kohdalla tämä vastaa noin 500 euroa vuodessa. Useimmat kotitaloudet voisivat säästää huomattavasti, mikäli ruuanlaitto suunniteltaisiin niin, että kaikki ostettu ruoka myös syötäisiin kokonaan.

Useimmat elintarvikkeet kestävät paljon pidempään, kuin mitä parasta ennen -päiväys kertoo. Tarkista siis ruuan ulkonäkö, tuoksu ja maku ennen kuin heittäisit sen turhaan pois.

Ostamalla verkkokaupasta säästä usein rahaa. Hintoja eri toimijoiden välillä voi rauhassa vertailla. Verkkokaupassa voi myös helpommin välttää heräteostoksia. Lisäksi kotiinkuljetus voi tulla halvemmaksi, kuin omalla autolla ajaminen kauppaan ja takaisin.

Hintojen noustessa valmistajat usein myös pienentävät pakkauskokoja hintojen nostamisen sijaan. Ilmiötä kutsutaan termillä shrinkflation. Kannattaa siksi myös verrata, minkä kokoisessa pakkauksessa samankaltaiset tuotteet myydään.

Josefin Fridstrand

Matsmart