Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Sodanvastaisuus juoksuttaa yhä enemmän venäläisiä pois maasta ja kaduille mieltä osoittamaan

Venäläiset reagoivat yhä voimakkaammin presidentti Vladimir Putinin julistamaan osittaiseen liikekannallepanoon. Keskiviikon jälkeen venäläiset ovat lähteneet maasta kiihtyvällä tahdilla. Myös mielenosoitukset voimistuivat heti Putinin ilmoituksen jälkeen. Liikekannallepano näyttää huonosti organisoidulta. Yle kertoi moskovalaisesta 32-vuotiaasta Viktor Burgrejevista, joka oli saanut määräyksen astua palvelukseen, vaikka hän ei ole käynyt armeijaa.

Venäjän suunnitelmat Ukrainassa tuntuvat menevän toistuvasti pieleen. Ukraina piti valloittaa pikatahtiin. Puhuttiin paraatimarssista Kiovaan.

Sota on jatkunut nyt yli 200 päivää. Mitä pidempään sota on jatkunut, sitä ahtaammalle Venäjä on joutunut. Parin viime viikon aikana Ukraina on onnistunut karkottamaan venäläisiä pois niiden aiemmin valloittamilta alueilta. Uutiset ovat kertoneet venäläisten sekasortoisesta pakenemisesta.

Asiantuntijoiden mukaan Venäjän armeija on osoittanut lähinnä heikkouttaan viimeisen puolen vuoden aikana. Ukrainan uskottiin olevan huonosti valmistautunut, Venäjän miehistö- ja kalustoylivoiman piti olla selkeää ja sodan pelättiin olevan nopeasti ohi. Nyt asiantuntijat pitävät Ukrainan voittoa hyvin todennäköisenä. Juuri siksi Putin tarttui liikekannallepanoon. Liikekannallepano ryyditettynä harhaisilla uhkakuvilla oli nurkkaan ahdetun diktaattorin hätähuuto.

Putin tuskin osasi ennakoida venäläisten joukkopakoa maasta. Toisaalta liikekannallepano uhoineen lienee ollut hänen ainoa vaihtoehtonsa tilanteessa, jossa Ukraina dominoi sotatantereelle ja omien kritiikki sotaa kohtaan kiihtyy.

Suomessa on puhuttu pitkään, onko turistiviisumien myöntäminen venäläisille oikein. Viisumien myöntämistä on rajoitettu, mutta Putinin julistama sotatila voimisti keskustelua koko maahantulon rajoittamisesta. Yle uutisoi perjantaina, että Suomi on löytämässä juridisesti kestävän perustelun maahantulon rajoittamiseen. Perusteluna olisi Suomen kansainvälisten suhteiden vahingoittuminen venäläisten maahantulon vuoksi.

Suomi haluaa noudattaa tiukasti lakia ja kansainvälisiä sopimuksia. Se on lähtökohtaisesti hyvä asia. Raja on kuitenkin syytä laittaa kiinni pikaisesti. Siihen patistavat moraaliset ja turvallisuuteen liittyvät syyt.