Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijan lyhyet | Jopa löytyy kiusaajille puolustajia lukijan lyhyissä. Jos on aina kiusattu, ei se tarkoita, että kiusaaminen on ok. Se tarkoittaa, että on jo korkea aika puuttua kiusaamiseen. | Tekstiviesti

Kiitos Vesa Kalliolle kirjoituksesta koskien maataloustukea. | Näinhän se on

Maanantaina ajoin Oravin suuntaan ja Niittylahdessa traktori kuskasi jyviä kuivaamoon, kahteen peräkkäiseen kurviin karisti kunnon jyvämaton tielle. Ajattelin, että nyt on liukasta ja linnuille extremeä. Noin puolen tunnin päästä tulin takaisin ja tiellä ei ollut jyvän muruakaan, oli taas kerran viljelijä hoitanut homman nopeasti / hienosti ja motoristit kiittävät. | Tuumooja

Keskustan uudistettu ruokakauppa. Etusivun mainos. Juusto ja lenkki halpaa. Voimassa viisi päivää. Rajoitettu erä. Ensimmäisenä päivänä klo 14 kumpikin loppu! | Pettynyt

Oman tutkimukseni mukaan (ei tieteellinen, eikä valtion rahoittama) vain joka viides poliitikko on kansan luottamuksen arvoinen. Suomen itsenäisyyden puolustajista osa viettää aikaa vaipoissa hoidon puutteessa. Samaan aikaan satoja miljoonia työnnetään hyödytöntä tukea ulkomaille. Onko tuloksia? | Risto Valkama

Turistiviisumit ja suomettuminen! | Ei

Olipa turha käynti keskustan marketissa joka aamulla mainosti edullista juustoa ja makkaraa ja tarjous on voimassa 13.–18.9. välisen ajan. Eipä ollut kumpaakaan enää puolenpäivän jälkeen saatavilla, että tällein tiistaina. | Enkä vaivaudu toistekaan!

Koko totuus, vuonna 2017 omistajaohjausosaston päällikkö Eero Heliövaara kommentoi 13.9. Iltalehdelle: Uniper-kauppa päätettiin 2017 ilman valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston käsittelyä. Sinne meni 8 miljardia, hallituksessa olivat Keskusta, Kokoomus ja PS. Niitä virheitä nyt joudutaan korjaamaan. | Valkoinen totuus

Kiitos kulttuuritoimittajalle Sari Airolan näyttelyjutusta! Puhuttelevia Ukraina-kuvia ja kauniita satukirjakuvituksia. Ja matalan kynnyksen galleria Eteisessä. Taikkarin Eteiseen siis, opaste on. | Kyllä kannattaa

Hoitajille kansanedustajien verovapaa kulukorvauksen määrä puhtaana käteen. Palkka päälle niin eikös tämä ikuinen palkkakiista jo ratkeaisi. Sinivalkoiset kalterit voisi lisätä työvaatteisiin. | Mä oon orpona, mutt en orjana

Mielipidepalstalla saa tuon tuostakin lukea kristinuskon ylistysvirsiä. Oppihan irrottaa ihmisen muusta luonnosta sen yläpuolelle. Kun kristinusko syrjäytti hienostuneet luonnonuskonnot, on kyyti ollut kylmää luonnon kannalta. Enää ei ollut pidäkkeitä. Lajikato kiihtyy arvaamattomin seurauksin. Ruokapula? Kalaston tulevaisuus? | Isäntä