Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Valtion ensi vuoden budjetin pitäisi olla tulevaisuusasiakirja – kun velkaannutaan, pitäisi julkista rahaa painottaa voimakkaasti uuden synnyttämiseen

Kun kesä vaihtuu syksyksi, maan hallitus kokoontuu perinteiseen tapaan budjettiriiheen. Budjettiriihen tarkoituksena on synnyttää hallituksen esitys ensi vuoden tulo- ja menoarvioksi. Lopullisesti ensi vuoden talouden raamit päättää eduskunta. Budjettiriihi käynnistyy keskiviikkona.

Yllätyksettömästi hallitus ja oppositio sanailevat talousnäkemyksistään. Perinteisesti oppositio tuo keskusteluun varjobudjettinsa, jonka hallituspuolueet tyrmäävät. Niin on käynyt nytkin. Mutta myös hallituspuolueiden sisällä on erilaisia käsityksiä ensi vuoden tuloista ja menoista. Siksi budjettiriihi ottanee aikansa. Keskiviikkoiltana on turha odottaa vielä lopullista esitystä.

Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) budjettiesitys lähtee siitä, että valtion velka kasvaa ensi vuonna kuudella miljardilla eurolla. Velkaa olisi vuoden lopussa 144 miljardia euroa. Se tekee noin 26 000 euroa jokaista suomalaista kohti. Valtio on velkaantunut viime vuosina hurjalla vauhdilla. Sille on syynsä. Ensin iski korona, sitten Venäjä. Pandemian torjunta on maksanut maailmalla käsittämättömän paljon. Hintalappu kasvaa edelleen. Sama pätee Venäjän käynnistämään sotaan Ukrainassa.

Velkaantumista ei voisi estää mikään hallituskokoonpano. Silti nyt jos koskaan on olennaista, että Suomella pitää olla varaa myös tulevaisuuden satsauksiin. Siksi osa velasta pitäisi suuntautua panostuksiin, jolla Suomeen synnytetään uudenlaista työtä. Esimerkiksi uusituvan energian ympärillä on vielä paljon tehtävää. Satsaus tänne on panos myös ilmastolle, jonka muutosta on pakko pystyä hillitsemään.

Velkamäärästä on syytä olla huolissaan. Määrää olennaisempaa on kuitenkin tarkastella sitä, rakennetaanko velalla tulevaisuutta vai tilkitäänkö vain hallitsemattomasti kasvavia menoreikiä.

Itärajan tuntumassa tulo- ja menoarvioesitystä odotetaan kiinnostuneena siksi, että hallituksen on määrä linjata itäisen Suomen tukia. Raja pitää säilyttää elinvoimaisena turvallisuussyistä, ja esimerkiksi tuulivoimainvestointien rajoittaminen turvallisuussyistä pitää ehdottomasti kompensoida.