Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Minne menet osuuspankki?

18.8.2022 on Suur-Savon Osuuspankin edustajisto kutsuttu ylimääräiseen kokoukseen päättämään Suur-Savon Osuuspankin sulauttamisesta Pohjois-Savon Osuuspankkiin.

Tällä päätöksellä lahjoitettaisiin pankki, sen merkittävän suuri varallisuus, sekä tosiasiallinen päätösvalta Kuopioon.

Tämä päätösesitys on terveellä järjellä ajatellen täysin käsittämätön, sillä pankki on vakavarainen ja hyvin voittoa tuottava pankki ja myös yksi kulmakivi Etelä-Savon maakunnan kehityksessä ja olemassaolossa.

Suur-Savon Osuuspankin juuret johtavat yli sadan vuoden taa. Silloin eri puolille Etelä-Savoa perustettiin lukuisa määrä osuuskassoja, joita ajan saatossa on yhdistetty yhä suuremmiksi kassoiksi ja pankeiksi. Tuloksena on nykyinen Etelä-Savon alueen johtava, hyvää voittoa tekevä ja vakavarainen Suur-Savon Osuuspankki. Esitetyllä päätöksellä tuhottaisiin monen sukupolven ihmisten työ.

Suur-Savon Osuuspankki on osuustoiminnallinen pankki. Sen ensisijaisena tehtävänä tulisi olla tuottaa hyviä pankkipalveluja jäsenilleen ja asiakkailleen. Tavallisen ihmisen kannalta katsoen nyt on tehty päinvastoin vähentämällä ja huonontamalla palvelupaikkoja ja palveluaikoja.

Tämä on johtanut asiakkaiden taholta ankaraankin arvosteluun pankkia kohtaan.

Palvelujen digitalisointia on edistetty viemällä niitä verkkoon nopeammalla vauhdilla kuin asiakkaiden osaaminen edellyttäisi. Varsinkin vanhemmat ihmiset kokevat palvelujen käytössä avuttomuutta.

Tämä on johtanut asiakkaiden taholta ankaraankin arvosteluun pankkia kohtaan.

Entisten kuntakeskusten konttoritkin suljettiin edustajiston tietämättä. Tämä todistaa Suur-Savon Osuuspankin johtajien, hallituksen ja hallintoneuvoston matalan arvostuksen pankin ylintä päätösvaltaa käyttävää edustajistoa kohtaan.

Fuusiovouhotuksen sijaan pankin johdon tulisi nyt keskittyä pankkimme asiakkaiden palvelujen kehittämiseen sekä pankin painoarvolla alueen kehittämiseen.

Mitään sellaista ei ole esitetty, että pankkifuusio olisi eteläsavolaisille ihmisille tarpeellinen tai hyödyllinen.

Nyt näyttää siltä, että Etelä- Savon Osuuspankin johto on Helsingin pääkonttorin herrojen talutusnuorassa. Kun maakunnassa totellaan heitä, niin Helsingissä juhlitaan vuorineuvostitteleitä.

Vetoan Suur-Savon Osuuspankin edustajiston jäseniin, että 18.8.2022 pidettävässä edustajiston kokouksessa emme hyväksy esitettyä pankkimme fuusiota Pohjois- Savon osuuspankkiin.

Jukka Pöyry

Suur-Savon Osuuspankin edustajiston jäsen

Mikkeli