Kaupunginhallituksen 25.4.2022 tekemä päätös Kasinonsaaren lomaosaketonttien muuttamisesta asuinkerrostalotonteiksi voidaan nähdä ennakkotapauksena, jolla luodaan pohjaa alueella jo voimassa olevien muidenkin asemakaavojen muuttamiseksi vakituisen asumisen käyttöön.
Kaupungin hallintosäännön 3 luku 3 § Maankäyttö, kaavoitus ja rakentaminen 1 mom. mukaan kaupunginhallitus päättää asemankaavan muutoksen hyväksymisestä tapauksissa, joissa muutosta ei ole pidettävä vaikutukseltaan merkittävänä.
Mielestäni päätös on niin merkittävä, että siihen ei voi soveltaa edellä mainittua hallintosäännön kohtaa, vaan kaupunginhallituksen tulee kumota päätöksensä ja viedä kaavamuutos edelleen kaupunginvaltuuston käsittelyyn.
Ritala ja Kasinonsaari eivät ole siten lainkaan rinnastettavissa toisiinsa.
Päätöksen perusteluissa painotettiin osakkeenomistajien halukkuutta muuttaa vakituiseksi asukkaaksi ja luotiin virheellistä mielikuvaa, ettei vakituinen asuminen lomaosakehuoneistossa olisi ilman kaavamuutosta mahdollista.
Yleisesti on tiedossa, että vakituisen asumisen säädökset muuttuvat ja poistavat siellä olevat ristiriitaisuudet.
Perusteluissa viitattiin myös Pihlajaniemen Ritalan loma-asuntomessujen kiinteistöjen kaavamuutokseen vuonna 2017. Päätöksenteossa sivuutettiin kokonaan se tosiasia, että Kasinonsaarella on kyse arvopapereista eli lomaosakkeista. Ritala ja Kasinonsaari eivät ole siten lainkaan rinnastettavissa toisiinsa.
Eikä pidä unohtaa sitä, että osakkeenomistajien perimmäinen tavoite on kaavamuutoksella aikaansaada osakkeilleen arvonnousua, vieläpä meidän veronmaksajien kustannuksella.
Muuten olen sitä mieltä, että tällaista kaavamuutosesitystä ei olisi edes pitänyt laittaa vireille.
Torsti Aspivaara
Savonlinna