Pääkirjoitus Hybridivaikuttamiseen pitää osata varautua – Verkkopalvelujen kaatumiset ovat vasta alkua

Kun Suomessa käydään Nato-keskustelua, Venäjä seuraa sitä tarkkaavaisesti. Asiantuntijat ovat varoitelleet erilaisista hybridivaikuttamisen muodoista. Puolustusministeriön verkkosivut kaatuivat, kun Ukrainan presidentti piti historiallista puhetta Suomen eduskunnalle. Perjantaina monien pankkien ja kirkon verkkosivuilla oli pahoja ongelmia.

Kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarmo Limnéll on varoitellut, että Venäjän kyberiskut voivat kohdistua esimerkiksi pankkisektoriin. Siksi ainakin pankkien verkko-ongelmat voivat olla idästä lähtöisin.

Aiemmin tällä viikolla Venäjän havaittiin estäneen kansalaisiltaan pääsyn Ilta-Sanomien verkkosivuille. Syynä oli Ilta-Sanomien venäjän kielelle käännetty juttu sodan uhreista. Nostipa Venäjä nimeltä mainiten Ylen toimittajan mustalle listalle.

Emme voi tietää, mitä kaikkea Venäjä tekee tulevina viikkoina. Varmaa on, että tekee. Suomessa on hyvä varautua. On hyvä, että on varauduttukin.

Hybridivaikuttamisen kirjo on kuitenkin niin laaja, ettei kaikkeen yksinkertaisesti pysty varautumaan. Siksi on hyvä kohottaa myös henkistä kestävyyttä. Venäjä pyrkii lisäämään pelkoa, epävarmuutta ja eripuraa. Niitä pitää torjua. Henkisesti yhtenäinen ja myös teknisesti riittävällä tavalla varustautunut maa kestää vahvojakin vaikuttamisyrityksiä.

Suomen valtionjohto on vakuutellut yksimielisesti, että Suomi tekee omat turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa itsenäisesti. Tämä periaate on syytä pitää mielessä. Vaikka Suomi miettiikin ratkaisut omista lähtökohdistaan, ovat turvallisuusasiat nyt päivänpolttavia Venäjän takia. Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan muutti maailmaa lopullisesti.

Venäjä ei halua propagandassaan ymmärtää, miksi Suomi ja Ruotsi käyvät tällä hetkellä Nato-keskustelua. Kun tuota ei halua tajuta, tuskin muukaan ymmärrys ystävällistä naapuria kohtaan on kovin kummoista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka