Lukijalta | Apuamme tarvitaan kaikissa sotaa käyvissä maissa – Suomen huolehdittava omasta huoltovarmuudestaan

Ukrainassa käydään täysimittaista sotaa, joka on herättänyt meidät kaikki ajattelemaan sodankäyntiä henkilökohtaisella tasolla.

Meidän on helppoa samaistua kansaan, joka asuu samalla mantereella jakaen rajan saman suurvaltion kanssa. Meidän velvollisuutemme on ihmisaatteen mukaisesti auttaa, ja auttamishalua suomalaisilta on löytynyt. Kiitos siitä.

Mutta sota on sotaa kaikkialla ja aiheuttaa samanlaista kärsimystä, maanosasta riippumatta. Siksi meidän on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että apuamme tarvitaan kaikissa sotaa käyvissä maissa.

Viimeistään Ukrainan sota on konkretisoinut ruokakriisin todennäköisyyden. Tämä vaikuttaa erityisesti köyhiin maihin, mutta tulee aiheuttamaan ongelmia myös meillä, hyvinvointivaltiossa.

Näin ollen Suomessa on nyt kriittistä huolehtia huoltovarmuudesta, niin energian- kuin ruoantuotannon suhteen. Huoltovarmuus edellyttää, että varmistamme kotimaisen ruoantuotannon ja sen riittävyyden.

Haluamme kiittää erityisesti suomalaista viljelijää ja kiinnittää myös huomion viljelijöiden toimeentuloon ja jaksamiseen. Etenkin maaseudun ihmisiä puhuttelevana yhteisönä toivomme, että nykyinen tilanne johtaa riittäviin, nopeasti vaikuttaviin toimenpiteisiin valtion taholta.

Ja aina, kun me yksittäiset ihmiset valitsemme kotimaista ruokaa ostoskoriimme, edistämme omalta osaltamme kotimaisen ruoantuotannon jatkumista.

Anne Herttuainen

Puheenjohtaja

Ruth Lähdeaho-Kero

Varapuheenjohtaja

Itä-Savon Keskustanaiset

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka