Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijan lyhyet | Meille huonojalkaisille maalaisille rokotusauto oli erinomainen idea. Täällä ei kaupunki putsaa lumia eikä hiekoita! | Tasan ei käy

Kyse ei ole siis vain rahasta, vaan arvoista ja valinnoista. | Tekstiviesti

Me eteläsavolaiset alkuasukkaat päästämme vuodessa vajaat miljoona tonnia hiiltä. Meidän metsänomistajien metsät sitovat noin 5,5 miljoonaa tonnia. Kuka hoitaisi laskutuksen? | Vesa Kallio

Voisiko olla, että ainoastaan väkivaltaa ja tappamista sisältävän Mustanaamion aika olisi ollut ohi jo vaikkapa 20 vuotta sitten? Jos se edes olisi jollain tasolla hyvä, mutta kun on vaan nolo. | Tilaaja

Asukkaiden parkkipaikat unohtuivat kirjaston ja Hulikan korttelista. Ehkä niitä voisi laittaa Pihlajaniemen purettujen talojen tonteille? | Tekstiviesti

Onpa koalitiot demokratian häpäisyä. Aikaisemmin niiden piti olla tiedossa ennen vaaleja. | Ollaanko Venäjän tiellä?

Eipä Suomi tarvitse paimenpoikia, sillä aivan itse Suomi rakentaa yhteistä Kiina-politiikkaa Euroopan unioniin, suhde solmittu jo 1975. | Tekstiviesti

Aluevaalituloksien kikkailu jälkikäteen on todella pöyristyttävää. Vanha Mikkeli–Savonlinna-asetelma jatkuu entistä törkeämmin. Etelä-Savon aluevaalit? Hah, hah. | Todella pettynyt ja pöyristynyt äänestäjä

Kiitos Esko Aspivaara kirjoituksestasi Itä-Savossa 11.2. Olet perehtynyt huolella ko. asiaan. Odotan mielenkiinnolla kirjoituksiasi. | AF