Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Sähkön siirtohinnat alenivat jälleen – Etelä-Karjalassa!

Lappeenrannan Energiaverkot Oy on viestittänyt tammikuussa asiakkailleen jälleen uudesta sähkönverkkopalveluiden hinnan alennuksesta. Jo viime kesäkuun alussa yhtiö alensi sähkön verkkopalvelumaksuja n. 10 prosenttia ja samalla toimitusjohtaja Arto Nikkanen arvioi Etelä-Saimaa lehden haastattelussa, että loppuvuoden aikana hintoja tullaan todennäköisesti jälleen laskemaan.

Sanasta miestä, sarvesta härkää, sanotaan. Niinpä 1.1.2022 alkaen Lappeenrannan alueella laskettiin sähkön verkkopalvelumaksuja siten, että hinnanalennuksen vaikutus on verottomana jälleen noin 10 prosenttia kaikille sähkönkäyttäjille. Yhtiön tiedotteen mukaan hinnanalennus on suunniteltu tehtäväksi siten, että perusmaksuja alennetaan 5 prosenttia, energiamaksuja 12 ja tehomaksuja 10.

Oman maakuntamme Lumme Energialtakin tuli asiakaskirje tammikuussa. Siinä Ilmoitettiin sähköenergian hinnan korotuksista 1.3 lukien. Sähkölämmitteisen omakotitalon energian hinta nousee 15 000 kWh:n vuosikulutuksella 50,25 euroa kuukaudessa eli yli 600 euroa vuodessa.

Kesäkuun yleisöosastokirjoituksessani kysyin, milloin oman maakuntamme verkkomaksut alenevat. Paikallisen sähköyhtiön johdolta tai hallituksen piiristä ei tullut mitään konkreettista esitystä. Parhaimmillaan lupailtiin hillitä tulevien korotusten suuruutta. Että silleen.

Kesäkuun kirjoituksessani toivoin, ettei siirtohinnan alentamisesta tule perinteistä savolaista projektia, joka niin usein on vain aloittamista vaille valmis. Näinhän tässä kuitenkin kävi.

Kun korkeaan energian hintaan lisätään korkea paikallinen siirtohinnoittelu, niin kaikki sähkön käyttäjät tuntevat sen kipeästi kukkarossaan. Sähköyhtiömme kuntaomistajat ja tulevan hyvinvointialueen valmistelijat voisivat vaikkapa aluksi laskea, minkä verran säästöjä tulisi, jos Lappeenrannan alueen suuruiset alennukset tehtäisiin omalla alueellammekin. Arvelen, että aika monet kokouspullakahvit saisi säästösummalla upouudelle aluevaltuustolle tarjota ja vielä jäisi katetta myös luvattuihin sote-palkkojen korotuksiinkin.

Siinä Ilmoitettiin sähköenergian hinnan korotuksista 1.3 lukien.

Seuraavaksi vien asian yhden sähköyhtiön pääomistajan eli Savonlinnan kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Pasi Pekkonen

Kaupunginvaltuutettu (liik.)

Savonlinna