Lukijalta | Miksi suomen kielen opiskelu on tärkeää ja hyödyllistä?

Minusta suomen kielen opiskelu on minulle tärkeää ja hyödyllistä, koska minä nyt asun Suomessa. Olen

naimisissa suomalaisen kanssa ja meillä on kaksi pientä lasta ja minun on opiskeltava suomen kieltä, että voisin auttaa lapsia, esimerkiksi kun he pääsevät koulusta ja tekevät kotitehtäviä. Kun he ovat sairaita ja menemme sairaalaan, minun täytyy puhua lastenhoitajien kanssa puhelimessa.

Minun täytyy sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Myös koska haluaisin saada työpaikan ja olisi hyvä minulle, jos voisin puhua selkeästi.

Joskus olen kiinnostunut lehtien lukemisesta tai elokuvien katsomisesta televisiosta, mutta ne ovat vaikeita vielä minulle ja tulen surulliseksi. Minun mielestäni, jos minä haluan kehittää suomen kielen ymmärrystä, minun on pakko yrittää puhua sujuvasti suomea ja harjoitella joka päivä enemmän. Jos en puhu suomea, se vaikuttaa kamalan kielteisesti elämääni. Tosin minun mieheni on ollut aina minun lähellä ja hän on auttanut minua, mutta joskus se ei riitä. Kun menen yläkertaan lasten kanssa ja sillä aikaa hän menee töihin, hän ei voi auttaa minua. Toisaalta minä joudun hoitamaan asiat Kelassa tai pankissa sekä TE-toimistossa ja nekin ovat liian vaikeita.

Toivon, että minä voin pian valmistua koulusta ja pääsen ammattikouluun. Minä taidan ryhtyä opiskelemaan lähihoitajaksi. Silloin on hyvä osata puhua suomea, koska se on osa lähihoitajan ammattitaitoa. Suomen kieli on ihanaa ja kivaa.

Nyt minä olen opiskellut suomea kaksi vuotta ja olen tyytyväinen opiskelija. Minä suosittelen suomen kielen opiskelua ulkomaalaisille Savonlinnan kristillisessä opistossa.

Yaima Alonso

Suomen kieli on ihanaa ja kivaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka