Rautjärven ja Parikkalan kunnissa on tehty viime vuosina työhyvinvointikyselyjä. Niiden mukaan Rautjärven kunnassa työhyvinvointi on parantunut.
Parikkalan kunnassa viimeisimmän kyselyn vastausprosentti jäi vain 41:ään!
Miksi? Ja miksi työntekijät ovat vaihtuneet kunnassa niin tiuhaan?
Kysyin tätä viime vuonna monilta entisiltä Parikkalan kunnan työntekijöiltä, työsuojeluvaltuutetuilta sekä luottamushenkilöiltä.
Artikkeli ei päätynyt lehteen, koska haastatellut halusivat pysyä nimettöminä itseään suojellakseen, toisaalta myös kunnan johdon taholta tulleen painostuksen takia.
Eräs irtisanoutunut piti koko kyselyä silmänlumeena, sillä edellisen kyselyn tuloksia ei edes avattu työyksiköissä. Hän pohtikin, kannattaako kyselyyn käyttää aikaa ja rahaa, jos mitään ei tapahdu.
Henkilön oli tarkoitus muuttaa perheineen Parikkalaan, mutta hän irtisanoutui.
Parikkalan kunta on teettänyt tutkimukset ulkopuolisella yrityksellä. Viimeisimmästä lasku oli 5 900 euroa. Lisälaskua tuli esimiesten valmennustilaisuuksista.
Parikkalassa on viime vuosina ollut huomattavaa vaihtuvuutta opetustoimessa, varhaiskasvatuksessa, teknisessä toimessa ja hallinnossa.
Työsuhteet ovat jääneet monilla lyhyiksi. Miksi?
Eräs irtisanoutunut kertoi, että hän huomasi pian tulonsa jälkeen, ettei kunnantalon ilmapiiri ja johtamiskulttuuri ollut ihan kunnossa. Esimiehen kanssa ei ollut luonnollista kanssakäymistä. Uuden työntekijän innokkuus ja ideat painettiin nopeasti alas.
Henkilön oli tarkoitus muuttaa perheineen Parikkalaan, mutta hän irtisanoutui, koska kunnassa työskentely ei ollut hyväksi hänen hyvinvoinnilleen: Harjulinnassa (kunnantalo) ihmisestä katoaa iloisuus, positiivisuus ja eteenpäin katsova asenne.
Suuri työmäärä on ollut yksi lähdön syistä. Työntekijöiden vaihtuvuus vie osaamista pois, asioita jää tekemättä ja uusien työntekijöiden perehdyttäminen vaatii veronsa muilta työntekijöiltä.
Työtehtävät eivät ole olleet selvillä, koska ei ole ollut tehtäväkuvauksia. Henkilöstön rekrytoinnissa ei ole myöskään aina onnistuttu.
Yksi entisistä työntekijöistä kertoi, että delegointi on häikäilemätöntä ja henkilöstöä ei arvosteta. Työilmapiiriä on kuvattu ahdistavaksi ja lamaannuttavaksi.
Työntekijät ovat tehneet eri tapahtumista myös työsuojeluilmoituksia. Yksi henkilö irtisanoutui työpaikkakiusaamisen takia.
Erään irtisanoutuneen mukaan kunnassa pärjää, kun on näkymätön ja puhumaton taustalta katsoja.
Tällaisia kommentteja siis viime vuodelta. Ehkä kaikki on nyt paremmin?
Auli Terävä
Toimittaja (eläkkeellä)