Pääkirjoitus Liike Nyt teki aluevaaleissa oikean jytkyn

Historiallisissa Etelä-Savon hyvinvointialueen ensimmäisissä aluevaalissa itäsavolaiset tekivät sen, mitä heiltä odotettiin ja hartaasti toivottiin.

Äänestäjät lähtivät äänestämään ja kertoivat, mitä he haluavat.

Äänestysaktiivisuus nousi Savonlinnan seudun kunnissa Rantasalmea lukuun ottamatta yli 50 prosentin, kun koko Etelä-Savon äänestysaktiivisuus jäi 48,1 prosenttiin.

Savonlinnalle 50,4 prosentin äänestysaktiivisuus on hyvä tulos, sillä kesäkuun kuntavaaleissa se jäi hieman alle 50:een.

Enonkosken 55,8 ja Sulkavan 53,9 prosentin lukemat kertonevat sen, että kuntalaiset ovat halunneet aluevaltuutetun omasta kunnastaan. Kuntien äänestystuloksissa on nähtävissä äänten keskittämistä muutamalle ehdokkaalle. Niin Sulkava kuin Enonkoski ovat saamassa omat aluevaltuutetut, kuin myös Rantasalmi 48,5 prosentin äänestysprosentillaan. Sulkava ja Rantasalmi jopa kaksi aluevaltuutettua.

Itä-Savon pienempien kuntien osalta tulosta voi pitää hyvänä ja erittäin toivottuna.

Liike Nytin nousu Savonlinnan suurimmaksi puolueeksi on sen sijaan jytky, jollaista tuskin kukaan osasi ennustaa. Viime kesän kuntavaaleissa puolue sai uutena tulijana hyvän jalansijan kaupunginvaltuustossa, mutta liikkeen kasvua aluevaaleissa voi pitää suoranaisena jytkynä.

Liike Nytin kärkiehdokkaan Panu Peitsaron (sit.) nousu selvääkin selvemmäksi äänikuninkaaksi koko maakunnassa on suoritus, joka hakee vertaistaan.

Ennakkoon oli aavisteltavissa Liike Nytin suosion kasvu Savonlinnassa, mutta etenkin Peitsaro keräsi tasaisesti ääniä kaikista itäsavolaisista kunnista.

Mielenkiintoiseksi asetelman tekee myös se, että Liike Nyt nousi Etelä-Savon viidenneksi suurimmaksi puolueeksi 8,3 prosentin kannatuksella ohi Vihreiden.

Liike Nyttiäkin komeampi kannatuksen kasvu viime kesän kuntavaaleihin verrattuna oli sen sijaan Etelä-Savossa Keskustalla, kannatus kasvoi peräti 4,2 prosenttia.