Pääkirjoitus Aquaflown osaamisella on kysyntää maailmalla

Metsäteollisuuden jätevesijärjestelmiä suunnittelevan ja valmistavan Aquaflow Oy:n toimitusjohtajalla Seppo Wallinmaalla on hyvää kerrottavaa.

Savonlinnalainen yritys on solminut viime aikoina huomattavan suuria kauppoja eri puolille maailmaa.

Merkittävin tilaus on tullut brasilialaisesta sellutehtaasta. Tilaus onkin savonlinnalaisittain monella tavalla merkittävä, sillä tehdas on sama, johon Andritz on jo aikaisemmin tehnyt kaupat päälaitteistosta. Ne valmistetaan Savonlinnan konepajalla.

Savonlinnalainen osaaminen ja työnjälki ovat siten vahvasti esillä eteläamerikkalaisessa sellutehtaassa.

Aquaflown solmimat kaupat tietävät yhtiölle täystyöllisyyttä niin tälle vuodelle kuin pitkälle ensi vuoteen. Myös yhtiön myyntibudjetti näyttää toimitusjohtaja Wallinmaan mukaan erinomaiselta.

Aquaflown uutiset ovat erinomaisia myös Savonlinnalle, sillä yhtiö etsii uusia työntekijöitä. Haussa on niin diplomi- kuin amk-insinöörejä, molemmat koulutustaustat ovat yhtiölle mieluisia.

Xamkin insinöörikoulutus onkin nyt hyvässä nosteessa, mitä on syytä kehittää määrätietoisesti edelleen.

Wallinmaa näkee, että Savonlinnalla olisi mahdollisuus profiloitua high tech -kaupungiksi, koska kaupungissa on paljon pitkälle erikoistuneita teknologiayrityksiä. Toimitusjohtajan esitystä on syytä kuunnella tarkasti. Vahvalla ja kehittyvällä koulutuksella sekä hyvällä yritysyhteistyöllä profiloituminen ja vahvan brändin luominen on täysin mahdollista. Samalla Savonlinnan seudusta tulisi entistäkin houkuttelevampi koulutuskaupunki, kuin myös kiinnostus alan työpaikkoja kohtaan kasvaisi.

Nyt olisi kuitenkin tärkeintä löytää Aquaflowlle uusia työntekijöitä. Tänne muuttavia odottaisi varmasti hyvä työpaikka, mutta myös seutu, jossa on hyvä elää ja harrastaa yksin tai perheen kanssa.