Jaana Rautio-Teijonmaan Päätoimittajalta Joulu tulee pienistä, hyvistä hetkistä

Tänä jouluna ei tarvitse jännittää, saammeko valkean joulun. Lunta on tupruttanut ja pakkasta pidellyt kuin aikoinaan vanhoina hyvinä aikoina. Maisema Savonlinnan seudulla muistuttaa satukirjaa, ja tunnelma on sen mukainen.

Lapsuudessani ei tarvinnut jännittää, onko Oulussa jouluna maa valkea. Lunta ja paukkuvaa pakkasta oli jouluaattona takuuvarmasti, tai ainakin sellainen muistikuva minulle on jäänyt. Tosin muistoa saattaa terästää aaton pimenevässä illassa tehdyt hautausmaavierailut.

Koko viisihenkinen perheemme ahtautui joulusaunan jälkeen hyiseen, limenvihreään pakettiautoon, jonka peltiseen takaosaan nostettiin meille tyttärille penkki istuimeksi. Viltteihin kääriytyneenä hytisimme kylmästä ja lämpimiksemme laulelimme joululauluja niin, että peltikoppi raikui.

Heinillä härkien kaukalon tuli veisattua aika monta kertaa menomatkalla, ja takaisin tullessa takakontissa pauhasi Kilisee, kilisee kulkuset – kulkusina toimi hyvin tönkköjäätyneet letit.

Perheessäni ei juurikaan ostettu lahjoja, koska ei ollut millä ostaa. Ehkäpä siksi isäni nikkaroimaa nukkekotia lukuun ottamatta, lapsuuteni ja nuoruuteni vahvimmat joulumuistot liittyvät juuri joulun tunnelmaan, tuoksuihin ja traditioihin.

Myöhemmin Savonlinnassa vietimme joulua aina yhdessä appivanhempieni kanssa. Appiukkoni Paavon vastuulla oli kinkun hankinta, mikä joulu toisensa jälkeen ei meinannut onnistua millään. Joko se oli liian pieni, liian läskinen tai Paavo unohti ostaa koko kinkun.

Kinkku sai rokotuksensa, eikä jäykkäkouristuksesta ollut havaintoja.

Mutta sitten tuli joulu, jolloin hän oli onnistunut hankkimaan oikein ison, potkallisen kinkun – joka ei mahtunut uuniin.

Yksissä tuumin, hiki otsalla sahasimme kinkkua pienemmäksi ruosteisella rautasahalla, kun muutakaan työvälinettä ei siihen hätään keksitty. Kinkku saatiin pienemmäksi ja uuniin, kunnes hetken päästä huomasin, että Paavo touhusi jotakin lääkeruisku kädessä ja uuninluukku avoinna.

Huumormiehenä Paavo oli tuikkaamassa kinkulle (alkoholipitoista) rokotusta: "ettei sille tule jäykkäkouristusta, kun se sahakin oli niin ruosteinen", hän selitti huolestuneena.

Kinkku sai rokotuksensa, eikä jäykkäkouristuksesta ollut havaintoja.

Vuosien saatossa meille kaikille on kertynyt joulumuistoja – hyviä ja huonoja. Osa muistoista aiheuttaa haikeutta ja kaipausta, osa huvittaa vielä vuosia jälkeenkin päin. Omissa muistoissani päällimmäisenä on hyvä yhdessäolo.

Tänä vuonna vietämme joulua jälleen koronaepidemian varjossa. Se muuttaa monien perinteistä joulunviettoa toistamiseen. Läheiset eivät pääse tapaamaan toisiaan ja moni joutuu viettämään joulun jopa yksin.

Siksi toivonkin, että katselisimme ympärillemme, onko lähellämme ihmisiä, joita voisimme muistaa ja ilahduttaa jouluna. Pienikin huomioiminen ja ystävällisyyden ele voi tuoda hänelle joulun.

Hyvää joulua ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2022!

Kirjoittaja on Itä-Savon päätoimittaja

jaana.rautio-teijonmaa@ita-savo.fi

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka