Jaana Rautio-Teijonmaan Päätoimittajalta Toisista välittäminen on isänmaallisuutta – Miksi tilalle ovat tulleet minun oikeuteni, minun valinnan vapauteni

Ensimmäiset muistikuvani itsenäisyyspäivän tunnelmasta ovat Kiviniemen ala-asteen voimistelusalista.

Viimeisenä koulupäivänä ennen juhlapäivää koko koulu kokoontui kellarikerroksessa sijaitsevaan, uskomattoman matalakattoiseen voimistelusaliin.

Eteen kannettu Suomen lippu hohti sinivalkoisena lampun loisteessa, kun koko muu sali oli pimennetty.

Oppilaat asettautuivat seisomaan suoriin, tiiviisiin riveihin. Sali täyttyi miltei viimeistä sijaa myöten. Juhlapuhe oli tuskallisen pitkä ja sen sanoma alakoululaiselle pelottava. Viha ja kuolema jäivät kummittelemaan pitkiksi ajoiksi mieleen.

Juhlan lopuksi kajahti Maamme laulu urkuharmonin säestämänä ja viimeistään tuolloin ensimmäiset oppilaat pyörtyivät pelkästä hapen puutteesta. Elettiin 1970-lukua Oulussa.

Sota, sen muistot ja sen seuraukset, eivät enää minun aikakauden lapsille ollut asia, joka olisi ollut osa perhe-elämäämme. Kylällä asui vain muutama hiljainen, omiin oloihinsa vetäytynyt vanhempi mies, joiden kerrottiin selviytyneen sodasta.

Vasta paljon myöhemmin Kalevi-isäni muisteli aikaa, kun saksalaiset olivat Oulussa. Entinen niin sanottu keskuskoulu oli yksi natsien pääpaikoista. Koulun pihan yhdessä kulmauksessa oli heidän muonavarastonsa, josta isä pojanviikarina oli kavereidensa kanssa varastanut leipää. ”Se oli kuin pullaa olisi syönyt”, isä muisteli ja kertoi myös, miten kovan selkäsaunan saksalaisilta saivat, kun kiinni jäivät.

Kyynelsilmin isä kertoi myös sodasta palanneista hevosista, erityisesti yhdestä, joka aitaukset ryskyen karkasi turvaan metsän siimekseen pienintäkin paukahdusta tai kovaa ääntä.

”Minä varmaan poikasena puhuin sille hevoselle enemmän kuin kenellekään muulle”, isä muisteli. ”Sillä tavalla se rauhoittui. Ihan hyvä työhevonen siitä vielä tuli.”

Kotonani itsenäisyyspäivää juhlistettiin sytyttämällä illalla kaksi kynttilää ikkunalle. Tavan symboliikkaa en silloin oikein ymmärtänyt, jotenkin se liittyi turvallisuuteen – tähän taloon on turvallista tulla.

Vasta ylä-asteella historian tunnilla aloin ymmärtää, mitä toinen maailmansota, talvisota, jatkosota ja Lapin sota Suomelle tarkoittivat. Ja, kuinka kalliisti itsenäisyydestämme maksoimme.

Savonlinnassa edesmenneen mieheni suvun kohtalot avasivat ymmärtämään, mitä sota ja rauha ihmisiltä vaativat.

Lottana, hyvin lähellä rintamalinjoja, vuosi toiminut Mari-täti oli itse ystävällisyys ja hymy oli lähes aina hänen kasvoillaan. "Minä olen nähnyt niin paljon sellaisia asioita (surua, raakuutta, vihaa ja pelkoa) rintamalla, että nyt elämässäni on vain hyviä asioita", hän joskus kertoi meille.

Perheen vanhimman pojan, kapteeni Valle Teijonmaan kaatuminen Vuosalmessa Äyräpäässä JR7:n riveissä heinäkuussa 1944 oli asia, josta perhe ei koskaan saanut rauhaa. Vallen kohtalo varjosti pientä sukua, ja tarinat sekä muistot hänestä ovat seuranneet myös seuraaville sukupolville.

Sodan, joko rintamalla tai kotirintamalla, kokeneet ovat kertoneet, pakottavasta halusta selvitä, huolehtimisesta, kaveria ei jätetä -periaatteesta. Olen kuullut lukemattomia tositarinoita puutteesta ja kurjuudesta sekä siitä, kuinka ystäviä ja naapureita autettiin, yhdessä selviämisestä.

Nämä ihmiset ovat puolustaneet ja rakentaneet meille tämän maan – Suomen, jonka arvo nykyisen maailman melskeissä on korvaamaton.

Mutta missä on tämän päivän yhdessä selviäminen, toisten auttaminen, yhteisöllisyys? Yhteinen taistelu vihollista vastaan, olipa se sitten vaikka virus?

Tilalle ovat tulleet minun oikeuteni, minun valinnan vapauteni, välinpitämättömyys toisen terveydestä tai jopa hengestä. Miksi joillekin isänmaallisuutta on nyt vain vieraiden kulttuurien, eri näköisten tai erilaisten ihmisten vastustaminen ja vihaaminen?

Miksi isänmaallisuutta ei voi olla taistelu yhdessä näkymätöntä virusta kohtaan, joka aiheuttaa niin pelkoa, ahdistusta kuin työttömyyttä, ja vie terveyden tai hengen.

Onneksi valtaosa suomalaisista on yhdessä rintamassa taistelussa mukana. Joukkoon tarvittaisiin loputkin. Se vasta olisi isänmaallinen teko!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kirjoittaja on Itä-Savon päätoimittaja

jaana.rautio-teijonmaa@ita-savo.fi

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka