Lukijalta: Sosterin hallituksen puheenjohtavalinnasta

Oli suorastaan hävettävää joutua vedetyksi mukaan keskustalaisten järjestämään näytelmään Sosterin valtuuston ylimääräisessä kokouksessa viime viikon tiistaina.

Meille demareille lopputulos oli suuri pettymys.

Kerroimme keskustalaisille jo etukäteen, ettei luottamusta Härköseen ole.

Emme mitenkään voineet kannattaa puheenjohtajaksi henkilöä, joka on jo vuosien ajan pelkästään arvostellut Sosteria ja vaatinut miljoonasäästöjä, löytämättä mitään hyvää sairaanhoitopiirimme toiminnasta ja palveluista.

Valitettavasti sama linja on jatkunut ihan viime päiviin saakka.

Valtuuston kokouksessa keskusta sai junttaamalla käyttöön suhteellisen vaalitavan ja pystyi sen avulla varmistamaan mieleisensä valinnan.

Meille on erittäin tärkeää, että Sosterin laadukkaat palvelut kuntalaisille voidaan turvata jatkossakin ja se edellyttää puheenjohtajalta ja koko hallitukselta ryhdikästä päätöksentekoa.

Siksi on nyt Keskustan tehtävä huolehtia siitä, että Sosterin hallituksen puheenjohtaja ymmärtää, mitä luottamustehtävää hän on hoitamassa. Keskustan tulee varmistaa, että puheenjohtajan toimet ovat Sosterin ja kuntalaisten edun mukaisia.

Ritva Suomalainen

Tapio Mikkonen

Mauri Wessman

Marja Laitinen

Itä-Savon sairaanhoitopiirin Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka