Päätoimittajalta Pyhäinpäivänä voi tuntea myös kiitollisuutta

Tänään lauantaina hiljennytään viettämään pyhäinpäivää vainajien muistoksi.

Juhlapäivän juuret ulottuvat vuosisatoja taaksepäin aina keskiajalle, jolloin marraskuun 1. ja 2. päivä olivat katolisessa kirkossa pyhien päivä ja uskovien vainajien muistopäivä.

Suomalainen pyhäinpäivä on yhdistelmä näistä kahdesta juhlapäivästä. Meillä pyhäinpäivä siirrettiin marraskuun ensimmäiselle lauantaille vuonna 1955. Vuoteen 1967 päivästä käytettiin nimeä pyhäinmiestenpäivä, kunnes nimi muutettiin pyhäinpäiväksi.

Pyhäinpäivä on kaunis tapa pysähtyä muistamaan elämää, jota ei enää ole. Perinteisiin on etenkin toisen maailmansodan jälkeen kuulunut kynttilöiden, havujen tai kukkien vieminen poisnukkuneiden haudoille.

Rakkaimpansa menettäneille päivä on tunteikas ja raskas, jota marraskuun harmaus entisestään korostaa.

Muistot, eletyt hetket, ilot ja surut, toteutumatta jääneet haaveet vyöryvät mieleen ja herättävät kaipauksen, joka tuntuu tuskana rinnassa.

Muistot ja tarinat poisnukkuneista ovat tärkeitä. Ääneen kerrotut tarinat pitävät vainajamme vierellämme.

Pyhäinpäivään voi liittyä myös kiitollisuutta. Kiitollisuutta siitä, että on saanut elää yhdessä tai että elämään on kuulunut sellaisia ihmisiä, joiden muistaminen tekee kipeää. Se kipeän tunne kertoo, että heillä on ollut suuri merkitys elämäämme tai he ovat jopa muovanneet meitä sellaisiksi kuin olemme.

Muistot ja tarinat poisnukkuneista ovat tärkeitä. Jälkipolville ne kertovat perheen ja suvun historiaa, auttavat jopa ymmärtämään asioita. Ääneen kerrotut tarinat pitävät vainajamme vierellämme.

Tänä päivänä haudoilla käy paljon surevia, joille juhlapäivä on ensimmäinen ilman puolisoa, vanhempaa, ystävää tai muuta itselle hyvin tärkeää ihmistä. Heille suru voi tuntua juuri nyt ylitsepääsemättömälle.

Surun tehtävä on auttaa surevaa uudessa elämäntilanteessa eteenpäin. Monelle surevan kohtaaminen on hyvin vaikeaa. Sanat, jotka toivoisi voivansa sanoa surevalle lohdutukseksi, takertuvat kurkkuun. Tai sitten lausuu jotain sellaista, mitä ääneen ei pitäisi sanoa.

Lohduttava kädenpuristus tai lämmin halaus riittävät. Rinnalla kulkeminen kantaa surevaa hetkestä toiseen. Yksin ei kukaan saisi jäädä.

Kirjoittaja on Itä-Savon vastaava päätoimittaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka