Lukijan lyhyet: Kiitos kaikille, jotka olitte mukana Kuikkaniemessä kisaamassa tai seuraamassa hienoa ja lämminhenkistä tapahtumaa viime viikonloppuna. | Keke

Hallitukselta, jossa Vihreät on mukana, on tulossa esitys tupakkalain kiristämiseksi. Samaan aikaan Vihreät ovat puoluekokouspäätöksellä helpottamassa ja laillistamista kannabiksen saatavuutta. | Lukija

Seurasimme, kun naapuritalossa oli tapahtunut kuolemantapaus, poliisi ja vainajankuljetusauto oli paikalla. Ihmettelimme, kun talon asukas paukutti mattoja koko toimituksen ajan. Hieman kunnioitusta olisi toivonut vai veikö uteliaisuus harkintakyvyn? | Tekstiviesti

Tulliportinkadulla Citymarketin kohdalla katuvalot jäävät puiden varjoon. | Pimenevät illat

Miten voi olla mahdollista, että vammaisia ja vanhuksia sekä veronmaksajia törkeällä petoksella huijanneet ovat edelleen "työn touhussa". | Risto Valkama

Ehdoton ei kaupungin veronalennukselle, jos se johtaa Sosterin lopettamiseen! | Terveydenhoito etusijalle

Eikö torin kaavoitusta voisi lykätä toistaiseksi. Tori toimii ihan hyvin. Tärkeämpää olisi siistiä kaupungin yleiskuvaa. | Tekstiviesti

Hyvä nimimerkki Koiraton, kyllä ymmärsit asian oikein. Ja juuri noin joka koirasta vero vaan tuplaksi ja rahat kunnille. | Äkkiä vaan

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka