Lukijalta: Nuoria kuullaan osallistamalla – Talousarvioon on varattava resursseja nuorten osallistamiseen

Kiitos kaikille nuorille upean Pride-tapahtuman järjestämisestä. Ansiostanne ilo, rakkaus ja yhteenkuuluvuus huokuivat lauantaina kaupungissamme.

Erinomaisesti sujuneesta tapahtumasta nähdään, että nuoret kyllä osallistuvat, jos heitä kuunnellaan ja annetaan mahdollisuus toteuttaa.

Aito yhdenvertaisuus on nuorillemme, ja toivottavasti meille kaikille, tärkeä arvo. Meidän aikuisten sekä ylläpitämiemme instituutioiden on opittava paremmin kohtaamaan moninaisuutta. Olemme yhdessä vastuussa sallivien ja turvallisten ympäristöjen luomisesta.

Nuoret itsessään edustavat vähemmistöä tässä kaupungissa. Viime aikoina heidän äänensä on kuulunut mediassa lähinnä vandalismia käsittelevissä uutisissa. Suunnan on muututtava.

Kaupunginvaltuusto on sitoutunut kuuntelemaan nuoria. Talousarvioon on varattava resursseja nuorten osallistamiseen. Silloin, kun nuoret itse suunnittelevat ja toteuttavat asioita, koetaan ne vetovoimaiseksi; oli kyseessä sitten tapahtuma, nuorisotila tai aktiviteettipuisto, on se luotava nuorista käsin.

Osallistamista voimme toteuttaa myös kotona ja koulussa. Annetaan nuorten keksiä perheelle yhteistä tekemistä ja luoda luokalle säännöt. Osallisuus sitouttaa.

Kaupunginvaltuusto on sitoutunut kuuntelemaan nuoria.

Annetaan nuorisovaltuustolle aitoja tilaisuuksia osallistua päätöksentekoon ja luoda uutta, nuoria puhuttelevaa Savonlinnaa. Annetaan nuorten tehdä nuorille ja asetutaan itse luottavan mahdollistajan rooliin.

Fanni Hollström-Mikkonen

Kaupunginvaltuutettu (liik.)

Tero Juuti

Kaupunginvaltuutettu (liik.)

Savonlinna

Kommentoi