Lukijalta: Käskyistä viides

Kuluneen talven aikana maatamme on ravistellut koronan lisäksi monet alaikäisten tekemät raa’at väkivallan teot, jopa murhat. Olemme saaneet lukea muun muassa tästä ”hiljaisesta ja kaikkia kohtaan ystävällisestä” pojasta, jota nöyryytettiin ja kidutettiin mitä julmimmalla tavalla.

Moni meistä varmasti jakaa mielessään median isojen otsikoiden kysymyksen ”Mikä saa nuoret tekemään tällaista”.

En osaa tähän vastata, mutta sen voin sanoa, että nämä kolme kaverusta eivät olleet ensimmäiset eivätkä viimeiset, jotka tekevät lähimmäiselleen jotain näin sadistista. Rooman keisareiden aikaan oli tuiki tavallista ajanvietettä surmauttaa orjia, rikollisia ja muita sopivaksi katsottuja ”hiljaisia” uhreja amfiteattereilla kansan seuratessa toimintaa livenä. Mitä tässä välillä on tapahtunut, kun me nyt näin kauhistumme koko kansakuntana, kun yksi nuori poika murhataan?

Tässä välillä meille Eurooppaan ja aina Pohjolan perukoille asti on tuotu kristinusko, jonka pyhän kirjan opetuksiin myös meidän hyvinvointivaltiomme pohjautuu. Se oli juuri kristillinen kirkko, joka piti keskiajalta lähtien yllä sairaaloita ja köyhäintaloja, levitti tiedettä, taidetta, kasvatusta ja korkeampaa koulutusta siihen saakka, kunnes ensimmäinen akatemia perustettiin Turkuun.

Kristilliselle pohjalle rakennettiin myös myöhemmin kansakoulu, jossa uskonto oli kansan mukaan kaikista tärkein oppiaine ja Katekismuksella keskeinen merkitys.

Samojen oppien tärkeyttä painotti myös kirjakielemme isä Mikael Agricola, jonka töiden vaikutusta osattiin arvostaa vasta parisataa vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Kansakoulun myötä jokaiselle opetettiin jo pienenä, että on olemassa Luoja.

Kansakoulun myötä jokaiselle opetettiin jo pienenä, että on olemassa Luoja, elämän antaja ja hän on antanut elämän suojelemiseksi kymmenen käskyä. Kun niitä pyritään noudattamaan niin yksilön kuin yhteisön elämässä, yhteiskunnan heikoimmillakin jäsenillä on vähän helpompaa.

Opetettiin pitämään toisista huolta ja muistutettiin siitä, että viime kädessä olemme teoistamme vastuussa jollekin suuremmalle kuin paikallinen vallesmanni. Noin 150 vuoden kansakouluvuoden aikana, Suomi on noussut harvojen todellisten hyvinvointivaltioiden joukkoon ja kansaamme on kehuttu maailman onnellisimmaksi.

Viime vuosikymmeninä koulun opetussuunnitelmia ja yleistä ilmapiiriä on muokattu suuntaan, jossa on tehty tilaa uusille ajatuksille ja luovuttu ”perinteisiksi” ja samalla vanhanaikaisiksi leimatuista kristillisistä arvoista. Nykyaikaa on suvaitsevaisuus, moniarvoisuus ja itsenäisyys. Sinällään hyviä asioita – etenkin jos perusta on kunnossa.

Uudistusten onnistumisia voi usein arvioida vasta, kun vaikutukset ovat kunnolla nähtävissä. Olisikohan joiltakin osin syytä tarkistaa kurssia?

Ulla Kujanpää

Kuntavaaliehdokas (kd.)

Parikkala

Kommentoi