Lukijalta: Eihän tässä ole järkeä

Viitaten kirjoitukseeni 22.12.2020 Itä-Savossa.

Sain tekstiviestin tunti sitten (31.5.2021), mikä muistutti minua huomisesta lääkärinajasta, jota olin jo pitkään jonottanut. Hyvä näin, mutta nyt tuli heti perään soitto, jossa aika peruttiin ja sitä siirrettiin vähän. Siirto tapahtui samalla toiselle lääkärille.

Pienehkö siirto ei sinänsä ole katastrofi, mutta tässä tapauksessa on taustalla terveysongelmat, joiden vuoksi oli jo syntynyt ymmärtääkseni pysyvä hoitosuhde. Kuitenkaan ei ollut erikoislääkärilähetteidenkään avulla vielä löytynyt perusteltua ja selvää diagnoosia, hoidosta puhumattakaan.

Ihmettelin soittaneelle hoitajalle, että eihän tässä ole mitään järkeä kesken hoitosuhteen vaihtaa terveyskeskuslääkäriä ja aloittaa alusta uuden lääkärin perehdyttäminen tilanteeseen, kun oikean diagnoosin määrittämisessä oli jo ennestäänkin suuria ongelmia.

Hoitaja vastasi, että täällä on tällainen systeemi, että lääkäri voi olla kuka tahansa. Mistään ”omalääkärijärjestelmästä” ei ole puhettakaan. Hoitaja oli erittäin kipakka, eikä hänelle tietenkään hyödyttänyt valittaa. Sanoin jo katuvani, että muutin eläkeläisenä paikkakunnalle.

Kertomani lisäksi kuukausi sitten soitin päivystykseen, olin jo toisen kerran joutunut kesken kuntokävelyn pysäyttämään ohiajavan auton viemään minut kotiin sepelvaltimo-oireiden vuoksi. Aprikoin mielessäni, halutaanko yleensä minut pitää Sosterissa elossa, sillä kutsua rasitus-EKG kokeeseen ei ole kuulunut.

Sanoin jo katuvani, että muutin eläkeläisenä paikkakunnalle.

Pentti Tourula

Savonlinna

Kommentoi