Lukijalta: Syöpä pysäyttää

Ruuhkavuosia elävä neljän lapsen äiti saa syöpädiagnoosin, elämä pysähtyy. Sydän saattaa jättää muutaman lyönnin välistä, ajatus hakee uutta uraa aivoissa. Voiko tämä olla totta? Mitä nyt? Kuolenko? Miten selviän hoidoista? Mitä tapahtuu taloudelle? Menetänkö työpaikkani? Kuka kuskaa lapsia...? Hiusten lähtö ja keholliset olotilat eivät määrittele selviämistä vaan turvallisuuden tunne ja luottamus siihen, että saan hyvät hoidot ja paranen.

Savonlinnassa olen saanut äärettömän hyvää hoitoa! Syöpädiagnoosin sain viime vuoden joulukuussa. Syöpä oli kehittynyt salakavalasti aggressiiviseksi rintasyöväksi, enkä kokenut olevani mitenkään sairas. Pelastukseni oli patti kainalossa, jonka itse huomasin. Pääsin hoitoputkeen heti ilman mitään odotuksia.

Vaikka hoitosuunnitelma muutettiin juuri kun olin menossa leikkauspöydälle, tehtiin sekin vain minun parhaakseni. Neoadjuvanttihoidolla (sytostaattit ennen leikkausta) paranemiseni on vahvemmalla pohjalla ja syövän uusiutumisriski vähenee. Siitä ne sitten alkoivat sytostaatti- ja vasta-ainetiputukset.

Ensimmäiseen tiputukseen mennessä olin jo ehtinyt tavata radiologin, kaksi plastiikkakirurgia, onkologin ja monta erityisen ystävällistä hoitajaa. Tämä kaikki tapahtui puolessatoista viikossa. Tutkimuksia jatkettiin, jotta tieto syövän levinneisyydestä saatiin selville. Kävin erilaisissa kuvantamislaitteissa, kyynärtaipeet olivat kaikenlaisista piikityksistä kuin neulatyynyt. Mutta se oli vain pientä. Halusin parantua. Otin kaiken vastaan ilomielin.

Kun tiputuksissa olin istunut kolmen viikon välein joulukuusta huhtikuun alkuun, seuraavaksi edessä oli leikkaus. Savonlinnan keskussairaalan patologi eläköityi vuoden vaihteessa. Uutta patologia ei palkattu. Sehän lisäsi epätietoisuutta ja potilaana henkinen tuska nousi pintaan.

Missä minut nyt leikataan, kuka minut leikkaa... Onnekseni leikkaus kuitenkin tehtiin kolme viikkoa sitten Savonlinnassa ja sain saman plastiikkakirurgin, jonka oli tarkoitus leikata minut alunperinkin joulukuussa. Tea Heiskanen on erinomainen plastiikkakirurgi. Olin myös konsultoinut Helena Puontia matkani varrella, koska epätietoisuus juuri patologin lähtemisen seurauksesta oli suuri. Helena Puonti loi luottamusta ja rauhoitti mielen. Hän on sydämellisin lääkäri, jonka olen eläissäni tavannut ja huomioi ihmisen kokonaisuutena eikä vain koneistona.

Olen nyt vajaan puolen vuoden aikana käynyt keskussairaalassa lähes 40 kertaa syövän merkeissä.

Arvostan sairaalassa työskenteleviä erikoislääkäreitä äärettömän paljon. Niin Pekka Kuittinen, Esa Männistö, Tea Heiskanen kuin Helena Puontikin ovat luoneet turvallista hoitopolkua minun syöpämatkallani.

Olen nyt vajaan puolen vuoden aikana käynyt keskussairaalassa lähes 40 kertaa syövän merkeissä. Kokemukseni pohjalta olen sitä mieltä, että sairaalan säilyttäminen Savonlinnassa on elinehto tälle seudulle. Miehenikin sanoi, että jos sairaala ei täällä säily, mekin muutamme pois. Jos olisin joutunut nämä kaikki kerrat ajamaan Mikkeliin tai Kuopioon, olisi henkinen kanttini ollut koetuksella. Paranemisprosessissa myös tällä henkisellä puolella on tärkeä merkitys. Jos minä potilaana olisin ollut surkeammassa kunnossa henkisesti, koko perheeni olisi kärsinyt. Laskelmallisesti neljän lapsen ja kahden aikuisen mielenterveyspalvelut olisivat taakka yhteiskunnalle. Kun meillä kerran on erinomaisesti toimiva sairaala ja syöpähoidot onnistuvat täällä sädehoitoja lukuun ottamatta, voisiko päättäjät varmistaa sen, että näin tulee olemaan jatkossakin. En ole varmasti ainoa ruuhkavuosina syöpään sairastunut savonlinnalainen.

Olen ollut erilaisissa leikkauksissa niin Suomessa kuin Australiassakin yhteensä 7 kertaa. Vaikka tällä kerralla jännitin enemmän kuin aiemmin ja kyseessä oli vakava sairaus nimeltä syöpä, ehdin kuitenkin ihailla leikkaussalia ennen kuin minut nukutettiin. En ole missään nähnyt niin hienoa leikkaussalia! Isosta salista oli suuret ikkunat järvelle kahteen suuntaan. Hoitohenkilökuntaa oli paljon, he olivat tehokkaita ja ystävällisiä. Kaikki meni erinomaisen hyvin niin salissa kuin osastollakin. Henkilökunnan määrä on sairaalassa suuri, minkä vuoksi sairaala elättää satoja savonlinnalaisia perheitä. Pidetään yhdessä kiinni siitä, että nämä sadat perheet pysyvät kauniilla seudullamme.

Jos leikkauksia ei ole määrällisesti tarpeeksi omasta takaa, Eero Timgrenin (25.5.2021) nostama terveysturismi on erinomainen ehdotus sairaalan säilyvyydelle. Kyllä olisi järjen köyhyyttä olla vääntämättä byrokratiaa ja politiikkaa siihen malliin, että nämä kaikki hienot tilat jäisi käyttämättä ja paikalliset potilaat laitettaisiin kulkemaan satoja kilometrejä muihin sairaaloihin. Miksi turismiin ei voisi sisällyttää kotimaan turismia. Tiedän, että joissakin sairaanhoitopiireissä rintasyöpäpotilaat odottavat pidempiä aikoja ja joillakin syöpä ehtii levitä parantumattomaksi. Voisiko tuohon saumaan Savonlinna nostaa päätään ja tarjota esimerkiksi nopeampaa leikkaushoitoa muiden sairaanhoitopiirien rintasyöpäpotilaille? Haluan nostaa oman ääneni sairaalan säilyttämiselle. Me tarvitsemme sitä täällä Savonlinnassa.

Vaikka syöpähoitoni jatkuvat vielä reilun vuoden, haluan jo nyt kiittää Savonlinnan Keskussairaalan henkilökuntaa, lääkäreitä, sairaanhoitajia, päiväkirurgista osastoa, 3A osastoa, lääkehoitoyksikköä, rintahoitajaa, laborantteja, opiskelijoita ja kaikkia muita kohtaamiani sairaalan henkilöitä. Olen erittäin kiitollinen saamastani maailmanluokan hoidosta. Olette tehneet matkastani mukavamman ja turvallisemman sekä luottamukseni paranemiseen on noussut teidän kaikkien myötä.

Tanja Yin

Savonlinna

Kommentoi