Lukijalta: Hoitajapula, onko se jo iskenyt?

Suomea ei enää uhkaa hoitajapula, koska pula-aika on jo alkanut. Koronakriisin hoitajat ovat varmasti jo väsyneitä. Mistä saadaan riittävä määrä kesäsijaisia tai hoitajia ylipäätään? Hoitajapulassa hoitajat saavat vapaasti valita kesätyöpaikkansa. Ympäri Suomea on kohta supistettava toimintaa tai suljettava sote-alan yksiköitä. Hoitajia ei enää riitä kaikille työnantajille.

Kilpailu hoitajista on kiristynyt koko maailmassa.

Kilpailu erityisesti kokeneista hoitajista kiihtyy vuosi vuodelta. Hallituksen arvion mukaan vuonna 2030 tarvitaan pelkästään vanhustenhoitoon 30 000 hoitajaa nykyistä enemmän. Suomi ikääntyy ja alkaa pikkuhiljaa selvitä koronakriisistä. Se tarkoittaa, että yhä useampi hoitaja ja hoitotyön johtaja jää ansaitusti eläkkeelle hoitovelan kasvaessa hurjaa vauhtia.

Katseet onkin käännetty uusien hoitajien toiveissa maailmalle. Ulkomailta tulevat hoitajat ovat tervetulleita, mutta valitsevatko he juuri Suomen? Suomi kilpailee 13 miljoonan hoitajan vajeessa muiden maiden kanssa. Tarvitaan aikamoiset rekrytointivaltit, jotta hoitajan valinta osuu pieneen Suomeen.

Kuntien rahapuute heijastuu hoitajien työoloihin

Kuntien rahapuutteen vuoksi hoitoalasta on säästetty vuosikaudet. Resursseja on tiukennettu, rekrytoitu hoiva-avustajia jne. Välillä on menty paniikissa täysin kielletylle alueelle, kuten junailtu haamuhoitajia työvuorolistoille, kuten on käynyt osassa ostopalvelujen toimittajien toiminnassa.

Kuntien rahapuutteen vuoksi hoitoalasta on säästetty vuosikaudet.

On selvää, että monessa paikassa hoitajia arvostetaan, työilmapiiri on hyvä ja työkaverit huippuja. Silti harva hoitaja on tyytyväinen. Työoloissakin olisi monin paikoin petrattavaa. Raskaaksi työ muuttuu, kun työvuoroista puuttuu pitkään osaavia työkavereita. Tämän vuoksi yhä useampi hoitajista vaihtaa alaa. Kun meillä muutoinkin on pula osaavasta henkilökunnasta ei ole vara menettää enää yhtään hoitajaa. Moni hoitaja väsyy, moni on kokenut että on liian kiire. Työtä ei ehdi tekemään enää laadukkaasti, työ kuormittaa liikaa ja kyky empatiaan on koetuksella.

Hoitoalan työpaikat olisi saatava kuntoon. työolot on oltava kunnossa. Muuta tietä hoitajapulasta ei ole ulos.

Piritta Janhunen

Palveluasiantuntija, yrittäjä,

kuntavaaliehdokas (kesk.)

Savonlinna

Kommentoi