Lukijan lyhyet | Iso kiitos 18.5 Enonkosken Salessa palvelleille kahdelle nuorelle miehelle erittäin hyvästä ja ystävällisestä palvelusta. Teidänlaisia lisää palveluammattiin! | Autonavain löytyi

Joku väitti, ettei Kerimäellä ole nykyisin mitään. Ei pidä paikkaansa, täällä on ihastuttava Kahvila Kaivopirtti, hyvien pizzojen Rodi, iloisen palvelun vaate- ja kenkäkauppa MarTiinaK, kaksi hyvää ruokakauppaa, kohta avautuu Hotelli Varpu ja on Kerimäki Seura, joka järjestää tapahtumia. | Positiivisuutta

Laittakaa murkkuikäiset tytöt ja pojat maatiloille koulujen kesäloman ajaksi, oppivat ruumiillista työtä tekemään palkkaa ei tarvitse maksaa, riittää talon ylöspito ja hyvä kohtelu. | Renkinä ollut

Savonlinnan sairaala ja sen toiminnot on säilytettävä. Sitä toistamiseen hoetaan joka puolella. Selventäisikö joku päättäjä/tietäjä, mitä oman sairaalan säilyttäminen kaikkine palveluineen maksaa kuntalaisille? Kuinka paljon enemmän savonlinnalaiset ovat valmiita maksamaan omasta sairaalasta? Yhteiset palvelut vaikkapa Mikkelissä maksavat kuitenkin veronmaksajille huomattavan paljon vähemmän. Olemmeko edelleen valmiita veronkorotuksiin? | Käännetäänpä toive veroksi ja veroeuroiksi

Spektrille kommenttina, että sääli on hyvä alku, mutta kokeile myös empatiaa ja tosiasioita. Hanhet eivät ole vihreitä, kuten aivan oikein toteat, joten niitä ei sinun tarvitse oman ideologiasi takia vastustaa. Todisteita hanhien muka tartuttamista taudeista etsitään jatkuvasti. Todisteita vaan ei meinaa löytyä. | Tekstiviesti

Savonlinnan ympäristölautakunta: Älkää vaan sanoko, ettei kukaan teistä ole nähnyt Jukolansalon sillan vieressä olevaa oranssia työmaa-aitaa. Tie valmistui 2013. Ei liene kustannuskysymys vaatia Destiaa poistamaan se. Alkuperäinen aita on vieressä. | Miks mun pitäis aina ite

Sinä tiedetty, jonka tarvitsi lainata Oravin kaivannon mökiltä roskiksen, palauta minä tarvitsen sitä kesällä. Tämä jää tähän muuten kamera menee poliisille. | Mummo

Sydämellinen kiitos ystävälliselle pariskunnalle, joka auttoi minua kaaduttuani satamassa sunnuntai iltapäivänä.

Tikit nenässä

Kalaa saa verkoittakin! Esimerkiksi katiskalla hyviä saaliita, jopa kuhaa! Ongella ja virvelillä vaikka mitä! Tehkää kalastuksesta helppoa ja norpalle turvallista! | Haukiveden Hulda

Postitalon tontille puisto, hyvä ajatus! Mikäli ja kun tontille ei tulla rakentamaan, on tontti maisemoitava! Maisemointia ei ole aidattu tyhjä kuoppa! | Tekstiviesti

Olavinkadun remontti oli hyvä juttu! Kukaan ei vaan ymmärrä, että vihreys ja ihmisten viihtyvyys unohdettiin varsinkin osalle Sokos–Miljoonatalo! Sitä ei korvaa pihlaja- ja kukka-astiat! Muissa kaupungeissa osataan arvostaa vihreyttä myös kaupunkien keskustoissa. Kaupunkikeskusta pitäisi olla viihtyisä, jossa olisi myös penkkejä, puita, pensaita. Nämä puuttuu meidän ydin/kauppakeskustasta! Päättäjät: Käykää katsomassa muiden kaupunkien keskustoja ja viihtykää! | Tekstiviesti

Miksi taidelukiosta valmistui vain parikymmentä ylioppilasta? Rantasalmeltakin melkein saman verran. | Ihmettelen

Haaste torikahviloille, olisi kiva, jos kehittelisitte jonkun suolaisen vähän terveellisemmän syötävän kuin lörtsyt, makkarat, rasvaiset piirakat. Kesäisin käymme usein aamupalalla kahvioissanne ja kaipaisi jotain ei-niin-rasvaista. Oma suosikkini olisi ruisleipähamppari: täyslihapihvi, ananas ja salaattia väliin. Olisi kyllä superii, jos jotain keksitte. | Kesäntyttö

Muistakaa päivä, 18.5.2021. Sanna Marin hallituksineen, myi oman EU pestinsä takia Suomen itsenäisyyden Ranskalle ja Saksalle. Talvi- ja jatkosodan veteraanien työ on painettu lokaan. Suomi on enää vasallivaltio, joka rahoittaa Etelä-Euroopan tuhlareita. Jopa kykypuolue petti oman kansansa. Kuinka 26 edustajaa selittää kansanedustajan pestinsä kansalaisten edustajina. | Risto Valkama

Taas on Nätki–Mertala-suunnalla liikennesäännöistä piittaamaton sähköpyöräkaahailija uhkailemassa autoilijoita ja kevyen liikenteen väylällä liikkuvia. Moiset surmanajajat tynnyriin. | Liikennesäännöt

Toivottavasti Enonkosken ympäristökatselmuksen tekijät kiinnittävät huomion Savonlinnasta kirkonkylään tulevan väylän kupeessa olevan talon sotkuiseen pihapiiriin! | Ohikulkijoille järkyttävä näkymä

Laitetaan miljardi lissää, eihän tää tunnu missää! Euroja lissää, euroja lissää, euroja lissää EU:lle. Ruokakasseja Suomelle lissää, jonot vaan kasvaa, loppu näy missään. Euroja lissää, euroja lissää, euroja lissää EU:lle! | Olin suomalainen

Nimimerkki Ihmettelijä: Et ole mikään paluumuuttaja vaan se sama naapurien kiusaaja, jätä jo ihmiset rauhaan ja siivoa vaikka oma parvekkeesi. Et sinä päätä, kuinka muut saa asua ja elää. | Läpinäkyvää

Kyllä tämä kuusikko saa jatkaa ja valittaa oikeuteen – heidän aikansa kaupungin hallituksessa menee riitelyyn! Ei näköjään ole aikaa asioille, joihin kuntalaisilta ovat saaneet mandaatin. | Mielensä muuttanut

Äly hoi, tule pussista pois! Kaupungin hallituksen tehtävä lienee hoitaa kaupungin asioita, eikä riidellä keskenään. Onkohan johdossa häiriö? | Epäasiallista toimintaa

Totta! Ministeri Leppä uhkaili hallituksen kaadolla ja ministeri Kiurulla ei ollut rohkeutta toimia "ihminen edellä" -periaatteen mukaisesti. | Tekstiviesti

Olisi mukava, jos Savonlinnan kaupunginvaltuustoon tulisi valituksi henkilöitä, jotka riitelemisen sijasta keskittyisivät ajamaan kaupungin asioita ja kehitystä. | Yhteistyötä

Sinulle, Miestä en äänestä! Miksi äänestäisin naista, jolla on pää pilvissä ja arjen kokemus ja tieto/taito lapsen kengissä? Parjauksen pelko karsi monen puolueen naisehdokkaat, kun uhataan potkuilla työstä. | Tekstiviesti