Lukijalta: Älä heitä tölkkiä luontoon, sillä se voi tappaa

Suomalaiset ovat ahkeria tölkkien ja pullojen palauttajia. Keskimäärin 95 prosenttia tölkeistä, 90 prosenttia muovipulloista ja 88 prosenttia lasipulloista päätyy kierrätykseen (lähde: Palpa).

Aika hienosti! Se ei ole kuitenkaan hienoa, että ne tölkit ja pullot, jotka eivät päädy kierrätykseen, päätyvät aika usein luontoon. Tästä ei voi kehuja antaa.

Pellon reunaan heitettynä tölkki katoaa kasvavan sadon joukkoon ja joutuu sieltä korjattavan sadon sekaan. Rehunkorjuukoneissa tölkit silppuuntuvat pieniksi teräviksi palasiksi.

Metallinpaljastimet tai magneetit eivät auta, sillä alumiinitölkinpalaset eivät löydy niiden avulla.

Aikanaan kun rehu tulee syöttöön, ovat palaset vaarassa joutua lehmien elimistöön, sillä lehmä ei valikoi mitä se syö.

Lehmän elimistössä tölkki tekee pahaa jälkeä. Se voi aiheuttaa verenvuodon lisäksi suolitukoksia. Lehmälle tällainen loppu on tuskallinen.

Lehmälle tällainen loppu on tuskallinen.

Mtech Digital Solutions kysyi viljelijöiltä vuonna 2017 alumiinitölkkien ja muiden roskien aiheuttamista ongelmista. Kyselyyn vastasi lähes 400 tilaa. Vastaajista noin kolmannes oli menettänyt lehmän viimeisen viiden vuoden aikana luontoon heitettyjen tölkkien vuoksi. Jokainen näistä menetyksistä on liikaa.

Asian tiimoilta on ollut monia some-kampanjoita, siitä on kirjoitettu lehdissä ja kerrottu uutisissa. Jostain syystä tieto tölkkien ja ylipäätään roskien luontoon heittämisen haitallisuudesta ei kuitenkaan pysäytä heittävää kättä.

Tänäkin keväänä teiden varsilta paljastuu talven roskasaldo ja viljelijät yrittävät ehtiä keräämään pellon laidat puhtaaksi, ennen kuin nurmi alkaa kasvaa. Ongelma on todellinen myös meillä Etelä-Savossa; yhden pellon reunasta saa jopa kassillisen tölkkejä, kuten tänä keväänä Hirvensalmella tapahtui. Rantasalmella tölkki oli ehtinyt jo ruokintapöydälle asti, josta ainakin osa palasista löytyi.

Toivoisimme, että eteläsavolaiset asukkaat ja kesäasukkaat huolehtisivat yhdessä, että ne tölkit, jotka kannetaan ulos kaupasta, vietäisiin myös takaisin kauppaan.

Luonnossa kulkiessa roskat kannattaa kerätä pois luonnosta. Siistit teiden ja peltojen varret ovat ilo silmälle ja mielelle. Jokainen meistä voi huolehtia ympäristön siisteydestä ja samalla auttaa meitä ruoantuottajia tuottamaan eläimille puhdasta ja terveellistä rehua.

Älä heitä tölkkejä tai muita roskia luontoon, sillä tölkki voi tappaa!

Sanna Hämäläinen

Maidontuottaja

Savonlinna

Marisa Hukkanen

Naudanlihantuottaja

Rantasalmi

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka