Lukijan lyhyet: Kiitos Leena Paintola, oli virkistävän hyvä pääsiäissunnuntain saarna! | Nooanpoika

Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen ansaitsee hatunnoston. Lukekaa Helsingin Sanomat 15.11.2020 ”Kajaani nousi kanveesista”. Kuhmon Tytti Määtän twiittejä on ilo lukea! | Kainuu on vauhdissa

Onko todella totta, mitä kuulin, että päiväkotilasta ei saa ”syyllistää” mistään hänen ns. väärin tekemisistä, mm. kiusaamisesta tai vakavastakin väkivallasta? Onko näin? Olen lukenut, että syyllisyys on hyvä tunne. Se kertoo, että ihminen tajuaa toimineensa väärin. Näin ainakin ennen opittiin aidosti pyytämään ja saamaan anteeksi. Opettaako varhaiskasvatus puoltamaan, puolustamaan jo sieltä lähtevää jatkumoa kiusaamiselle? Toivottavasti ei kuulemani ole totta. | Pekka Pelko

Onko nimimerkki THL päsmää oikeasti kateellinen ylipainoisille ja sairaille ihmisille? | Merkillistä

Olisi se Niinistön Korona-nyrkki estänyt tämän virusvatuloinnin, jota on vuosi ihmetelty. | Kansalainen

Miksi Savonlinnassa vanhusten viriketoimi rajoittaa vanhusten luona kävijät. Vanhukseni ja me omaiset pahoillamme. Emme saa edes siivoamista suojautuneena käydä tekemässä. | Puhelinkontrollointia ihmettelen

Kovasti on juttuja ortodoksien alkoholijuomien myynnistä. On totta, että Jeesus muutti veden viiniksi. On myös totta, ettei Jeesus ottanut viinistä maksua. Hänellä oli myös kanta temppelin muuttamisesta markkinapaikaksi. | Lukija

Tämän pääsiäisen sanoma? Heinäveden luostari ajaa uudistusta alkoholijuomien verotukseen ja kauppaan. | Ihmettelen

Ei ihme, että Asemantien päiväkodissa korona leviää. Lapsia tuovat ja hakevat aikuiset pääsääntöisesti ilman maskeja. Miksi ihmiset ovat näin piittaamattomia. | Ihmettelevä

Maksaako kaupunki kaikki selvitykset kaupunginjohtajalle? Tulisi tuoda esille paljonko on summat. Ei voi, kuin ihmetellä mihin olemme menossa. Kaupunginjohtajaan ei enää luoteta, joten olisiko syytä jo itse kaupunginjohtajan ymmärtää lähteä. | Ihmettelevä

Voisiko Karpalokodin tupakoivat työntekijät viedä tupakan natsat roskiin, eikä polkea kävelytielle. | Roskat roskiin

Tupla W:ltä on ilmestynyt laaja ja ansiokas urakirja. Maanpuolustuksen alue on kuitenkin jäänyt huomiotta. Kiinnostaisi lukea myös sotilasansioista ja -työstä saadut tunnustukset. | Lukija

Hei Accord-kuski, joka sunnuntai-iltana jäit jumittamaan Mertalan valoissa, vaikka vihreä oli vaihtunut ja tie vapaa. Soitin torvea, koska luulin, että kuski ei huomannut valojen vaihtumista. Välissämme oli yksi auto ja näin valkoisen kolmion perässäsi vasta kun lähdit kääntymään. Jos olisin sen nähnyt, en olisi töötännyt. Turvallisia ajokilometrejä sinulle! | Ei-hiillostaja

Jatkuvalle häirikköajolle ja meluamiselle on laissa pykälä. Kuka toimii ja antaa yörauhan työssä käyville? | Huonoa käytöstä

Keskusta sai tehtyä ison sotkun kaupunginjohtajan luottamusasiassa. | Kyllä harmittaa

Missä mättää, kun Punkaharjun ainoaa Otto-automaattia ei saada kuntoon? Toimintahäiriön takia "toosa" on ollut pois pelistä jo viikon verran. Kyllä sitä käteistä tarvitaan edelleen. | Rahaton

Kommentoi