Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Savonlinna – yhden tähden seutukaupunki

Suomen Kuvalehti julkaisi Kuntatestin tulokset. Testissä listattiin kunnat elinvoiman, väestön ja talouden perusteella. Se oli kuntapäättäjänä karua luettavaa – kuulumme heikoimpaan viidennekseen ja ns. yhden tähden kuntiin. Menetimme tähden edellisestä tarkastelusta.

Savonlinnan tilanne ei varmaankaan tullut kenellekään yllätyksenä. Kurjistuminen näkyy mm. muuttotappiona, huoltosuhteessa, sairastavuusindeksissä, sosiaali- ja terveydenhuollon tarvekertoimessa, työllisyysasteessa, koulutuksen tasossa, toimivien yritysten määrässä, taseeseen kertyneenä alijäämänä ja veroprosenttina. Olemme menettäneet veto- ja pitovoimaa. Meille asukkaille tämä näkyy mm. palvelujen heikkenemisenä sekä asuntojen arvon romahtamisena.

Miksi olemme tässä tilanteessa? Suurin syy on se, että meiltä Savonlinnasta puuttuu ns. pärjäämisen kaava, jolla tarkoitetaan paikallista toimintakulttuuria, joka kannattelee kriisien ja muutosten yli.

Olemme kokeneet yliopiston lähtemisen kriisin, taistelleet sotema-uudistuksen kanssa, laatineet kuntastrategian, joka ei jalkautunut tai ollut tarpeeksi rohkea. Olemme vältelleet palveluverkko- ja organisaatiouudistusta, emme ole panostaneet tarpeeksi keskeisiin rekrytointeihin, emme tue yrittäjiä ja yrittäjyyttä, emme hyödynnä tarpeeksi hankepotentiaalia tai niiden jalkauttaminen ontuu…

Nyt on tunnistettava ja tunnustettava tosiasiat ja toimittava. Savonlinna tarvitsee ulkopuolista apua. Nopealla aikataululla on perustettava eri toimijoista koostuva kriisiryhmä.

Parhaita käytäntöjä on haettava esim. Kajaanista tai Raumalta. Kajaani on kokenut saman OKL:n menettämisen, mutta on nyt matkalla 4 tähden kuntien joukkoon. Tarvitaan yhteistyöverkostoja yritysmaailmaan, yliopiston tutkimus- ja kehittämistoimintaa, yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden ja kaupunkien kanssa. Tarvitaan rohkeaa innovaatiopolitiikkaa, kaupunkikehittämistä, digitalisaation parempaa hyödyntämistä sekä monipuolista kuntien välistä yhteistyötä Savonlinnan talousalueen kuntien sekä seutukaupunkien kanssa.

Nopealla aikataululla on perustettava eri toimijoista koostuva kriisiryhmä.

Johtamista on myös kehitettävä. Lisäksi tarvitaan luovuutta sekä eri alojen ihmisten kohtaamisen mahdollistavia hubeja. Pienet kaupungit voivat olla ketteriä ja joustavia organisaatioita.

Listauksessa todetaan, että menestyneillä seutukaupungeilla on omaleimainen kulttuuri, vahva historia ja hyvä sijainti. Meillä on vahva historia. Sijainnille emme voi mitään.

Savonlinnassa on kulttuurista pääomaa ja luovuutta, sen on Euroopan kulttuuripääkaupunki-hankkeen hakuprosessi osoittanut. Savonlinna voi olla omalta osaltaan rakentamassa vahvan Saimaan alueen yhteistä tulevaisuutta.

Käynnistyköön tästä vilkas vuoropuhelu Savonlinnan parhaaksi.

Sanna Metsälä

Kuntavaaliehdokas (Liike Nyt)