Kerää ja skannaa -palvelu on Prisma Savonlinnan uusin ostosten tekemistä helpottava palvelu. Skannaaminen säästää aikaa kauppareissulla, ja erityisesti pienten lasten vanhemmat ovat ottaneet palvelun innoissaan vastaan.
Mainos | Seinällä vilkkuu vihreä valo. Marika Iivanainen sujauttaa S-etukortin lompakkoon, nappaa käteensä valkoisen skannerin ja suuntaa perheensä kanssa viikon ruokaostoksille.
Marika ja Heikki Brandtell sekä tytär Bea tekevät ruokaostokset yleensä aina kolmisin. He ottivat Kerää ja skannaa -palvelun heti innostuneina käyttöön, kun se saatiin myös omaan Prismaan. Palvelu on tuonut helpotusta jokaviikkoiseen kauppa-asiointiin pienen lapsen kanssa. Viivakoodien skannaaminen on mukavaa yhteistä puuhaa.
– Säästämme yllättävän paljon aikaa, kun kassalle ei tarvitse jonottaa, eikä ostoksia tarvitse enää kierrättää liukuhihnan kautta vaan ne voi pakata hyllystä suoraan kassiin. Yleensä kassalla vietetty aika on juuri se hetki, jolloin lapsen maltti ei meinaisi enää riittää, Heikki kuvailee.
Etelä-Savossa Kerää ja skannaa -palvelu on käytössä Mikkelin ja Savonlinnan Prismassa. Prismajohtaja Mervi Hämäläinen kertoo, että skannerit hankittiin kauppaan viime vuoden loppupuolella asiakkaiden toiveesta. Alun perin skannereita tuotiin Prismoihin eri puolille maata pienen testauksen kautta, mutta ne ovat saaneet nopeasti suuren suosion osana kauppojen nykyaikaisia itsepalvelumuotoja.
– Monet asiakkaamme kertoivat, kuinka olivat jo päässeet muualla testaamaan skannerin käyttöä, ja olemme iloisesti yllättyneet palvelun saamasta vastaanotosta myös meillä. Skannerin käyttäjät arvostavat palvelussa omatoimisuutta ja itsenäisyyttä, Mervi kertoo.
Näin aloitat skannaamisen sujuvasti
Kerää ja skannaa -palvelun käyttöön ottamiseen tarvitaan vain S-etukortti. Korttia käytetään skannauslaitteiden luota löytyvässä lukijassa, ja ensimmäisellä kerralla asiakas hyväksyy palvelun käyttöehdot älynäytön avulla.
Tämän jälkeen skanneriseinältä vapautuu käyttöön yksi laite, jonka havaitsee helposti laitteen ympärillä vilkkuvasta valosta. Prisman ostoskärryihin on lisätty kotelo, johon skanneri on helppo sujauttaa esimerkiksi osastojen välillä siirtymisen ajaksi.
Jokainen ostettava tuote merkataan skannerille siitä löytyvän viivakoodin avulla. Jos mukaan ei sattunut omaa ostoskassia, skannerille kannattaa ensimmäisenä piipata muovipussin tai tyylikkään kestokassin viivakoodi. Kassi auki ostoskärryyn ja skanneri tanassa eteenpäin!
Kerää ja skannaa -palvelu toimii Prisman jokaisella osastoilla, eli ruokaostosten yhteydessä onnistuvat niin piipahdus Kesäpihalla kuin vaateostoksillakin.
Ostosten loppusumma päivittyy sitä mukaa kun laitteelle skannataan lisää tuotteita.
– Budjetoimme ruokaostokset tarkasti, ja siksi on todella kätevää, että niiden loppusumma päivittyy koko ajan tuotteita skannatessa, Marika kertoo.
Jos ostoksiin kuuluu ikärajatuotteita, kuten alkoholia, laite muistuttaa jo tuotetta skannatessa, että maksuvaiheessa myyjä tarkistaa ostajan täysi-ikäisyyden.
Entä punaiset alennuslaput ja pullonpalautuskuitit?
Ostosreissun loppusuora häämöttää itsepalvelukassan tuntumassa, jossa luetaan käsiskannerin käyttämisen päättävä viivakoodi. Laite jätetään vapaana olevaan pidikkeeseen.
Skanneria jättäessään asiakas ilmoittaa, jos kaikkia ostettavia tuotteita ei ole vielä skannattu. Esimerkiksi punaisilla tarroilla merkityt alennustuotteet ja pullonpalautuskuitit luetaan vasta itsepalvelukassalla.
– Myyjä merkitsee tuttuun tapaan punalaputetut alennukset maksukoneelle, kertoo kassapalvelupäällikkö Hanna Seppänen, joka toimii Kerää ja skannaa -palvelun vastuuhenkilönä Prisma Savonlinnassa.
Itsepalvelukassan myyjä tekee aika ajoin uusintaskannauksia omatoimisesti skannatuille tuotteille. Uusintaskannauksen tavoitteena on varmistaa, että kaikki tuotteet ovat tallentuneet laitteelle ja hinnat ovat järjestelmässä oikein. Uusintaskannaukset valikoidaan sattumanvaraisesti skannauspalvelun automatiikan avulla.
– Ensimmäisiä kertoja palvelua käyttäessä mietin, kuinka ostosten maksaminen sujuu ja kuinka sitä valvotaan, mutta nopeasti selvisi, kuinka homma toimii. Palvelu on tehty mahdollisimman helpoksi, Heikki kertoo.
Prismajohtaja Mervi kertoo, että Prisman henkilökunta on saanut koulutuksen skannauspalvelusta, eli apua voi pyytää missä vain vaiheessa kauppareissua, vaikka heti ensimmäisenä vastaan tulevalta työntekijältä.
– Mitään peruuttamatonta virhettä skannaamisessa ei voi tapahtua, eli ongelmat saadaan ratkottua vielä ostosten maksunkin yhteydessä, kassapalvelupäällikkö Hanna kannustaa.
– Parhaimmillaan asiakaspalautteissa on kerrottu, että skannerin käyttäminen on pelastanut arjen ja että nyt jaksaa taas käydä kaupassa. Monelle palvelu tuo kaivattua omatoimisuutta. Asiakkaat, jotka ovat kokeilleet skanneria, ovat ihastuneet sen käyttöön.